Kohti kolmatta laulukoulukertaa

 

  • Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 2. toukokuu 2009 kello 20:27

Vappuhulinat ja muut kevät kiireet veivät aikaa niin, etten ehtinyt kirjoittamaan tätä kirjoitusta torstaina, kuten olin aikonut. Laulukouluissa oli oikea tekemisen meininki tällä viikolla! Joidenkin ryhmien kohdalla kävi mielessä, että onkohan väki vaihtunut edellisestä viikosta, kun laulaminen kuullosti ihan erilaiselta (positiiviseen suuntaan siis) ensimmäiseen kertaan verrattuna. Hyvä te!

Tällä viikolla keskityttiin sellaisiin harjoituksiin, joiden avulla saadaan hengitystä aktivoitua. Ensi viikolla tunnustellaan kurkun seudun toimintaa laulamisen aikana ja kerrataan kaikki aiemmin opittu. Teiltä on tullut kivasti vinkkejä siitä, mitä toivotte laulukoulussa tapahtuvan. Kaikki on laitettu korvan taakse ja otetaan huomioon, ehkä jo ensi kerralla! Ainakin uusia videoita ja naisille lauluja on luvassa toukokuun mittaan.

Joitakin kyselyjä on tullut syksyn suhteen. MInulla on joitakin ajatuksia sen suhteen, mutta niistä kerron vasta ensi viikolla. Kaikki ajatukset, vinkit ja ehdotukset ovat tervetulleita, joten kerro ihmeessä niistä minullekin. Aurinkoista viikonloppua ja tapaamisiin ensi viikolla!

Viimeisimmät postaukset