Viidensien laulukoulujen tunnelma

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 22. toukokuu 2009 kello 06:18

Tämä viikko on ollut ilmeisen kiireinen; moni ei päässyt tiistaina tai keskiviikkona laulamaan matkojen, työn, pihahommien ja monen muun päällekkäisyyden vuoksi. Osalla on kotona käynnissä juhlavalmistelut, toisia vaivaa kevätflunssa tai allergia. Onneksi laulaminen ei tähän lopu. Jatkoa seuraa jo ensi viikolla ja viimeistään taas syksyllä.

Viidennellä kerralla vastaan tuli mukavia yllätyksiä. Jotkut ryhmät lauloivat selvästi vapautuneemmin kuin aiemmin, mikä kuului heti paremmin soivana äänenä. Joinakin hetkinä kuuntelin lauluanne todetakseni, ettei mitään muutettavaa ollut. Luonteva tapa laulaa oli siis löytynyt. Paljon toki näkee vielä mietteliäitä kasvoja. Kaiken vastaantulleen ohjauksen omaksuminen vie aikaa eikä siis kannata huolestua, jos kaikkea ei vielä pystykään toteuttamaan. Sanotaan, että liikettä pitää toistaa noin tuhat kertaa oikein ennen kuin sen on oppinut varmasti…

Oletko ihmetellyt, miksi kysyn usein ”miltäs se tuntui”? Laulutekniikan oppimisessa on tärkeää tunnustella oman kehon tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Ohjeethan perustuvat pitkälti mielikuviin. Kysyn tuntemuksiasi pääasiassa silloin, kun laulaminen sujuu varsin mallikaasti. Joskus teen kysymyksiä myös silloin, kun yritän saada sinut vertailemaan erilaisia tuntemuksia. Kaikille on ainakin selvinnyt se, että bidibidi on aika paljon helpompi laulaa kuin ledelede. Oletko jo keksinyt mitä teet nielussasi eri lailla näissä harjoituksissa (ja miksi)?

Tässä vaiheessa laulukoulua olemme käyneet läpi kaikki laulutekniikkaan liittyvät perusasiat. Viimeisellä kerralla kerrataan ja harjoitellaan kaikkea opittua. Kannattaa siis lukaista vielä kerran kansion mukana tulleesta vihkosta perusasiat laulamisesta. Jos siellä on vielä jotain sellaista, mitä et ymmärrä tai haluat saada lisätietoja, niin viimeisellä kerralla siihen on hyvä mahdollisuus.

Ensi viikolla varaudu siihen, että laulukoulu kestää 60 minuuttia kaikkineen. Klo 18:30 alkavat ryhmät alkanevat siis hieman myöhässä. Ilmoittautumisia lauluristeilylle voi tehdä vielä ensi keskiviikkoon saakka. Jo nyt meitä on lähdössä Kallaveden aalloille useita kymmeniä. Lähde sinäkin, jos se sopii aikatauluihisi!

Viimeisimmät postaukset