Käyttäjän Marita Jama lähettämä 15. syyskuu 2009 kello 12:00

Maanantain jatkoryhmän 14.9. session uusi laulu oli vanha tuttu iskusävelmä Kauan (Petula Clarkin hitti Downtown). Skaalaa riitti taas ylös ja alas kuin vuoristoradassa. Kokeiltiin eri sävelkorkeuksilta. Paras (ainakin minulle) oli kuitenkin se nuotteihin merkitty, aluksi korkealta tuntunut. Haaste: Miten saada ylä-äänet tulemaan puhtaasti mutta ei liian kovaa. Toistaiseksi on pakko ”kajauttaa” että ylipäätään saan äänen ulos, ja se ei kuulosta yhteislaulussa kovin hyvältä…

Äänen sijoittaminen niin että se tulisi ulos otsasta tai peräti pään yli on kova pala. Olen juuri ja juuri saamassa äänen ”maskiin” eli poski- ja nenäonteloihin – sentään pois sieltä kurkkutorven kellarista, mistä ennen lauloin mielestäni syvän dramaattisella äänellä. Yritän oppia pois tuosta vanhasta maneerista ja seuraan uteliaana, puhkeaisiko minusta peräti sopraano aikaa myöten. Ei nyt koloratuuri-sellaista kumminkaan, sen verran lujassa istuu käsitys oman äänenvärini tummuudesta.

Erityisesti kiinnostaakin, millaiseksi todellinen laulajanlaatuni paljastuu tämän opiskelun myötä. Olen lauleskellut luonnonäänelläni piittaamatta paljon tekniikasta, enempi tunteen palolla. Nyt alkaa valjeta, että tekniikasta saa oivan tuen ja pohjan sille tunteen palolle – kunhan sen oppii.

Kai vanhakin koira oppii uusia temppuja, kun oikein haluaa. Tässä toivossa odotan jälleen ensi maanantaita, ja seuraavaa, ja sitä seuraavaa, ja joulua, ja kevättä……. Aion jatkaa tätä KAUAN!