Käyttäjän Marita Jama lähettämä 22. syyskuu 2009 kello 11:30

Eilen 21.9. lämmittelyjen jälkeen kuvioitiin Jaanan perässä pientä sanatonta melodiaa, joka toi mieleeni ruotsalaisen kulning- (karjankutsu) ja kansanlauluperinteen. Näihin tutustuin lähes 20 vuotta sitten Falunin kasanmusiikkifestareilla, ja tuo korkealta helähtävä kuulaan kirkas klangi kiehtoo minua yhä. Jonkun kysyessä nuotteja Jaana sanoi, että on hyväksi oppia lauluja myös korvakuulolta pelkän nuotteihin tuijottamisen sijasta. Tämä on varmasti totta ja sopii minulle, joka olen ikäni laulanut ilman nuotteja. Silti harmittaa ettei nuorena riittänyt pontta nuotinluvun opetteluun.

Korvakuulolta laulamisesta vielä: Olin kerran kurssilla, jolla opettelimme arabialaista laulua esilaulajan perässä. Melodian oppiminen tuntui aivan toivottomalta, koska arabialainen säveljärjestelmä on aivan erilainen kuin meidän. Sävelkuluissa ei ollut mitään ennalta tuttua. Nyttemmin, kun olen tanssiharrastuksen myötä tullut tutummaksi arabimusiikin kanssa, korva poimii melodiatkin helposti. Olen huomannut, että mitä laaja-alaisemmin musiikkiin tutustuu, sitä isomman nautinnon se antaa. Ihana lahja ihmiskunnalle on kyky luoda ja esittää musiikkia ja nauttia sen kuulemisesta.

Kuvittelenko vain, vai onko totta että kerta kerralta tuntuu helpommalta laulaa harjoituslaulujamme? Ei ääni vielä tule ollenkaan vaivatta ja päkistämättä, mutta hetkittäin kulkee. Ja se on hieno tunne! Tällainenkin tapaus on kaukaa nuoruudesta: Lauloin skaaloja pianon vieressä opettajan säestäessä, mentiin ylemmäs ja ylemmäs – ja yhtäkkiä se korkein ääni tuli aivan ilman ponnistusta, kirkkaana ja puhtaana. Säikähdin ihan, kokemus oli niin yllättävä. Sen jälkeen ei sama ihme ole toistunut. Mutta on siis MAHDOLLISTA päästä sinne ylös, kun vain osaisin toistaa mitä silloin tein…

Tällaisia mietteitä kirvoitti laulukoulu tänään. Onko ääneni todella kirkastumaan päin? Ainakin kirkastuu tunne siitä että tätä haluan jatkaa.