Joulu joutuu

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 27. lokakuu 2009 kello 17:00

Eilismaanantaina oli Steinerkoulun luokkahuone jo ääriään myöten täynnä väkeä, kun jengi vain lisääntyy. Sali olisi mahtava harjoituspaikka, mutta (meidän epäonneksemme) siellä väännetään tangoa maanantai-iltaisin.

Äänitreeniä tehtiin taas hartaasti ja monenmoista. Kumma miten Jaana aina kuuleekin, kun joku vetää lepsusti tai ”kellarista” tai huonolla hapella. Minkäänlainen slarvailu ei saa armoa! Hyvä juttu, sillä oppimassahan me Laulukoulussa olemme.

Kun oli hetki tunnelmoitu Rauno Lehtisen hienon ON HETKI -biisin parissa, Jaana pisti meidät ryhminä bom-bommaamaan ja ding-dongaamaan. Mitäh?! Paljastui että kyseessä oli joululaulu KULKUSET. Eikä tämä vielä mitään, kajautettiin myös SYLVIAN JOULULAULU ja KUN MAASS’ ON HANKI… Joulu alkaa joutua jo lokakuussa. – Ja nyt olen jo varma että kykyni laulaa korkeammalta on parantunut. Toistuvat havainnot tästä eivät voi olla sattumaa!

Viime lauantaina näin ja koin toisen satelliittioopperan Star-teatterissa. Vuorossa oli Verdin Aïda perinteisenä tulkintana. Joukkokohtauksissa oli porukkaa lavalla kuin pipoa, mukaan lukien 2 jalorotuista hevosta ja 2 valkoista muulia. Norsuja ei sentään oltu paikalle roudattu. Tarinan pääkolmikko sen sijaan omasi hiukan norsuhkoja ulottuvuuksia, niin että siitä syntyi pullukoiden triangelidraama. 🙂 Ei millään pahalla, äänet olivat priimaa, ja sehän on oopperassa tärkeintä. Satelliittiyhteys pätki hieman, mutta ei se pahremmin tahtia haitannut.

Digi-TV:n tullessa valitsin televisiottomuuden. En ole toosaa sen koomin kaivannut, paitsi nyt kun kaverit puhuvat kuorokisoista. Olisihan se kiva tsempata kuopiolaiskuoroa ruudun ääressä – mutta kun ei niin ei. Pidän heille peukkua muuten vain.

Viimeisimmät postaukset