Käyttäjän Marita Jama lähettämä 17. helmikuu 2010 kello 18:22

Maanantaina 15.2. Laulukoulussa eläydyttiin amerikkalaiseen viihdemusiikkiin. Hehän sen osaavat – jenkit siis, viihdemusiikin. Iki-ihanaan elokuvasävelmään As Time Goes By (leffasta Casablanca) on tehty myös suomenkieliset sanat, joita en tosin ole ikinä missään kuullut. Yllättävä havainto: kaikille tutun laulun b-osaa ei muistanut juuri kukaan, en minäkään. Mutta tuo kohtaus, jossa Sam ottaa pianostaan akordin ja alkaa jammailla tätä katkeransuloista laulua Ingrid Bergmanin esittämälle Ilsalle… ja Humphrey Bogart eli Rick saapastelee paikalle… Oh, oh…

Myös Frank Sinatra -hittiin Strangers in the Night löytyi nuoteista suomalaiset sanat. Mutta käännösteksti vaikutti kököltä eikä olisi antanut samaa tunnelmaa. Niinpä me lauloimme englanniksi. On kyllä olemassa onnistuneitakin suomalaisia versioita, kuten esim. Juha Vainion legendaarinen Kolmatta linjaa takaisin, jolla tekstinä ei enää ole mitään tekemistä alkuperäisen (Beautiful in the Rain) kanssa. Iskelmärunouskin on taidetta, kun tekijällä riittää taitoa.

Katsoessani uutisvideota Aija Puurtisen tohtorintutkinnosta Sibiksessä tuli mieleen takavuosien ääni-ihme Yma Sumac, joka pystyi laulamaan käsittämättömän matalalta ja korkealta. Puurtinen tuottaa kimakat ylä-äänensä ilmeisesti samalla tekniikalla kuin Sumac. Varsinaisia äänivelhoja ovat myös tuvalaiset höömei- eli kurkkulaulajat. Kuulin sellaisia kerran Falunin kansanmusiikkijuhlilla ja lumouduin aivan. Nuo veijarit soittelivat äänillään kuin huilulla, tosi matalalta, ja samaan aikaan samasta kurkusta tuli myös hyvin korkeita ääniä. Hämmästyttävää!

Neljänneksi lauluksi ”salaattiin” lisättiin Asikkalan puiset rattaat, ja hyvin toimi. Paitsi että oman äänen voima ei tahtonut riittää. Ääni tukkoilee taas, en tiedä miksi, mutta tulppa on kurkussa eikä lähde rykimällä. Jospa se ensi viikoksi kirkastuisi.