Kuorossa

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 24. maaliskuu 2010 kello 14:30

Maanantain teemana oli raspikurkku Kirka ja kaksi hänen tunnetuksi tekemäänsä biisiä. Hetki lyö on hieno, Hengaillaan edustaa iskelmä-Kirkaa josta en ole koskaan järin innostunut. Minun Kirkani oli soul-mies… Mutta on terveellistä laulaa muutakin kuin omia mielikkejä.

Neljän kansanlaulun salaatissa onnistuin karjumaan ääneni pihalle. Niin käy, kun yrittää saada oman urkunsa kuulumaan muiden yli. Parempi hillitä kilpailuviettinsä ja laulaa vain minkä palkeet pakottamatta myöten antaa.

Varsinainen aiheeni tänään on kuitenkin TIISTAI ja odotetun kuorokokeilun alkaminen. Meitä kokoontui Steiner-koulun saliin iso joukko innokkaita laulajia. Kolmeen äänialaan riitti kuhunkin reilusti väkeä. Tottumuksen voimasta menin alttoon. Ensimmäinen tehtävä oli Eurovision tunnarisävelmä – ja pahvit saatuani menin heti ihan ulalle. Eikö tämä olekaan Beethovenin Oodi ilolle, kuten olen aina luullut?! Säveltäjä ihan tuntematon nimi. Tai onko niin, että vain Euroviisut käyttää tätä ja Eurovisio yleensä Beethovenia? Ammottava aukko sivistyksessä!

Oli miten oli, Eurotunnari oli hauska laulutehtävä duubaduu-sanoituksineen. Ja stemmojen oppimisessa on haastetta. Mutta erityiset värinät antoi treenien viimeinen laulu, Kaj Chydeniuksen Kalliolle kukkulalle. Kun menin ensimmäiseen avioliittooni Helsingin maistraatissa – ruokatunnilla – opiskelutoverini lauloivat meille serenadina juuri tämän. Tietysti äänissä. Miten paljon muistoja tuohon yhteissointiin liittyykään: kokonainen elämänvaihe, nuoruuden energisyys, usko tulevaisuuteen, kaikki avoimena edessä. Musiikki on todella väkivahva muistojen tallentaja.

Harmittaa jo, etten pääse ensi viikon kuorosessioon lomamatkan vuoksi. Mutta kolmannella eli viimeisellä kerralla on sitten jännittävä kuulla, miten muut ovat edistyneet.

Kommentoinut Marita Jama 25. maaliskuu 2010 10:06

Kiitos Jaana! Nyt selvisi tämä tunnarimysteeri. Ja huomaan että minulla tosiaankin on iso aukko sivistyksessä, kun en tätä Charpentieria tunne. Rupeanpa ottamaan selvää.

Kommentoinut Jaana Turunen 25. maaliskuu 2010 10:00

Eurovision tunnari on ranskalaisen barokin ajan säveltäjän Marc Antoine Charpentierin Te Deun -teoksen kakkososa (eka on patarumpusoolo). Beethovenin yhdeksäs eli Oodi ilolle on Euroopan Unionin tunnari. Charpentier oli aikana kuuluisa säveltäjä, kuten Beethovenkin.

Kommentoinut Minna Kumpulainen 25. maaliskuu 2010 07:52

Voi että! Kuulostaa hyvälle tuo kuorokokeilu. Harmi etten tällä viikolla ole päässyt yhtään laulamaan. Flunssaa jälleen pukkaa, joten ei kyllä ääntäkään olisi pahemmin lähtenyt, mutta ensi viikolla toivottavasti kajahtaa sitten sitäkin suuremmalla ja paremmalla volumilla. 🙂
Ja hyvää lomamatkaa sinulle Marita.

Viimeisimmät postaukset