Viimeinen kuorokokeilu, viimeinen laulukuukausi

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 6. huhtikuu 2010 kello 09:23

Aurinko lämmittää ja vesi sulattaa lunta siihen tahtiin, että kevään tuloon alkaa uskoa toden teolla. Kevään jälkeen koittaa kesä ja lyhyt laulutauko. Olikin hieman järkyttävää huomata, että tänään on jo viimeinen kuorokokeilupäivä ja että jatkoryhmissä lauletaan enää kuukauden ajan.

Olen kovasti miettinyt millaisilla mittareilla laulutaidon edistymistä voisi mitata. Muutos tapahtuu niin vaivihkaa, ettei sitä oiken matkan varrella huomaa. Pitäisi olla ennen ja jälkeen näytteitä, kuten sisustusohjelmissa konsanaan. Silloin eron huomaa selvästi. Itse muistan erittäin hyvin sen, mistä alkusyksystä lähdettiin. Tietyt harjoitukset ”loksahtavat” nykyisin paikoilleen erittäin vaivattomasti, ja niistä on tullut kehitysharjoitusten sijaan äänen avaus -harjoituksia. Siis niitä, joilla laulaminen pyritään saamaan oikeille raiteille heti alkumetreillä. Siksi mukaan on tullut uusia, hieman vaativampia harjoituksia, joilla laulamista kehitetään taas seuraavalle tasolle. Oletko sinä huomannut tällaista muutosta?

Kuorokokeilu on ollut lyhyt, vain kolme kokoontumista. Muistatko, miltä laulaminen tuntui ensimmäisessä harjoituksessa? Mikä sivu, mikä rivi, mistä mun pitäis laulaa…? Kuitenkin tänä iltana muutama lauluista soi jo siihen malliin, että voimme sanoa oppineemme jotain tänä lyhyenä aikana. Monta kivaa laulua jää vielä oppimatta, joten toivottavasti tälle kuorotouhulle tulee jatkoa syksyllä. Se selviää palautteista ja muista keskusteluista, joita yritän teidän kanssa käydä huhtikuun aikana.

Kevälaulajaiset pidetään näillä näkymin ti 11.5. klo 18-20. Jatkoryhmät kokoontuvat edellisellä viikolla viimeisen kerran. Jatkoryhmien laulajien lisäksi mukaan kutsun myös kuorokokeilun laulajat, ja perinteiseen tapaan tervetulleita ovat myös teidän laulajien perheenjäsenet ja ystävät. Asiasta lisää lähiaikoina.

Illalla lauletaan taas. Muistathan: ei hajusteita, jotta allergisetkin voivat tulla mukaan laulamaan.

Kommentoinut Minna Kumpulainen 7. huhtikuu 2010 12:18

Oijoi, kuulostaapa hyvälle!

Kommentoinut Jaana Turunen 7. huhtikuu 2010 09:33

Ja vielä tärkeä huomio: jatkoryhmä jatkuu syksyllä kuorosta huolimatta. Katsotaan, onko ryhmiä yksi vai kaksi.

Kommentoinut Jaana Turunen 7. huhtikuu 2010 09:13

Jatkoa piisaa, ainakin palautteiden ja eilisten keskustelujen perusteella! Syksyyn kannattaa siis varata tiistai-iltaan lauluaikaa. Aloitamme naiskuorona, sillä miesstemmaan ei vielä oikein riitä laulajia. Lisätietoja tulee myöhemmin…

Kommentoinut Minna Kumpulainen 6. huhtikuu 2010 21:19

Kuorokokeilusta jäi tosi hyvä fiilis. Mutta kolme kertaa oli liian lyhyt, ja vielä kun ensimmäiselle kerralle en päässyt. Vaikka kokeiluhan se olikin vasta, mutta lisää kaivataan! Onneksi on vielä
jatkokurssi meineillään, niin pääsee porukalla hoilaamaan.

Viimeisimmät postaukset