Laivalla laulettiin

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 7. kesäkuu 2010 kello 22:03

Ihan ensimmäiseksi on pakko todeta, että aika meni laivalla aivan liian nopeasti! Tuntui, että ehdimme juuri ja juuri avata laulukirjat ja päästä vauhtiin, kun satama häämötti taas edessä. Ensi vuonna tehdään tuplakierros, että ehditään laulaa enemmän!

Aloitin kesäkauden vähemmän miellyttävästi flunssaisena. Sunnuntai aamuna kurkku oli niin kipeä, ettei tehnyt mieli edes puhua. Lepo teki kuitenkin tehtävänsä ja maanantai aamuna olo lähenteli jo normaalia. Olin kyllä suunnitellut laulavani teille pari laulua, jotka lauloin lauantaina lakkiaisissa, mutta sen verran epävarma olo oli kurkussa, että laulut jäivät tällä kertaa laulamatta.

Minusta oli mukava kuunnella teidän laulua laivalla. Kuullostaa todella hienolta, kun kaikki laulavat rennosti ja rohkeasti. Kappalelistan tekeminen sen sijaan oli erittäin hankalaa, sillä hyviä ja tilanteeseen sopivia lauluja olisi ollut erittäin paljon. Sain kavennettua listan 36 lauluun, joista ehdimme laulaa noin 15. Kirjan ulkopuolelta opetin laulun laiskasta lehmästä. Kyseiseen lauluun saattaa törmätä kesällä satamatorillakin.

Syksyllä lauluvalinta hankaloituu lisää, sillä hankin juuri uusia kirjoja laulettavaksi. Laulukirjojen ulkopuoleltakin tulee ohjelmistoa, mutta siitä enemmän syksyllä. Syksystä vielä sen verran, että kun olen puhunut monien toivomasta viihdekuorosta, olen saanut kommentteja, että voisiko se naiskuoro olla sittenkin viihdekuoro. Mitäs te muut sanotte? Löytyisikö viihdekuoroon miehiä? Pitäisikö tiistai-illan kuoro olla sittenkin viihdekuoro? Vai pitäisikö olla sekä että?

Lauantaina Saksassa laulettiin todella massiivisessa tapahtumassa Ruhrin kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi. 65000 laulajan tapahtumasta tuli lauantaina suora nettilähetys. Tilaisuudessa lauloi todella mielenkiintoinen taiteilija Bobby McFerrin. Tästä osoitteesta pääset kuulemaan hänen lauluaan haastattelun alussa. Uskomatonta, että yksi ihminen saa tuollaista aikaan!

Tässä vaiheessa toivotan kaikille mukavaa kesää! Kirjoitan tänne kesällä, jos jotain erityistä ilmaantuu, mutta muutoin blogi vaikenee suven ajaksi. Aurinkoisia ja lämpimiä lomapäiviä kaikille ja kuulumisiin!

Kommentoinut Jaana Turunen 10. kesäkuu 2010 13:32

Luit Hanna ajatukseni! Kun kirjoitin edellisen kommenttini, ajattelin itsekin, että lauletaan vaan kuorossa ilman mitään määreitä ja rajoitteita. Laaditaan ohjelmisto sen mukaan, keitä sinne tulee. Unohdetaan kaikki aiemmat mallit ja ohjelmistot ja tehdään mitä jalutaan ja miten me halutaan. Kuoron ja laulutunnin (entisen jatkoryhmän) ero olisi siinä, että laulutunnilla laulettaisiin pääasiassa yksiäänisesti ja keskityttäisiin enemmän laulutekniikan kehittämiseen. Kuorossa laulettaessa laulut olisivat pääasiassa moniäänisiä.

Kommentoinut Hanna Turkki 10. kesäkuu 2010 12:43

Itse ihan kuoromaallikkona mietiskelin tuota termistöä: naiskuoro, sekakuoro, viihdekuoro…että jos termi rajaa ohjelmistoa, niin ollaan sitten yksinkertaisesti vain kuoro ilman lisämääreitä, ja lauletaan sitä mitä mieli tekee (tai mitä Jaana haluaa 😉 Eli monenlaista! Kannatan ehdottomasti Jaanan ajatusta perinteisten kuoromallien unohtamisesta ja oman mallin muovaamisesta. Laulavaista kesää kaikille!

Kommentoinut Jaana Turunen 10. kesäkuu 2010 08:59

Ohjelmiston monipuolisuus on tullut esiin monessa paikassa. Itse ehkä vierastan viihdekuoro-nimeä ihan siitä syystä, että se rajaa ohjelmistoa. Hyvin monissa kevään palautteissa tuli esiin monipuolinen ohjelmisto. Hienoja lauluja löytyy niin klassisen musiikin kuin populäärimusiikin puolelta. Olisi harmi rajata ohjelmistoa liikaa. Pääasia on, että lauletaan hienoja ja mukaansatempaavia lauluja!

Naiskuorolle olin ajatellut, ihan samalla lailla kuin jatkoryhmissäkin, todella monipuolista ohjelmistoa. Saman voisi toteuttaa sekakuoronakin, jos jätetään se viihde-sana pois. Keväällä näytti siltä, että sekakuoroa ei saada aikaiseksi, sillä miehiä ei ollut tulossa mukaan tarpeeksi. Jos mukaan saadaan vähintään 6 miestä, voidaan aloittaa sekakuorona.

Katsotaanko syksyllä keitä on mukaan tulossa ja päätetään muoto sitten. Kesken vuottakin voidaan muuttaa kuvioita helpostikin, eli voidaan aloittaa naisporukalla ja muuttaa sekakuoroksi heti kun miehiä on tulossa mukaan tarpeeksi monta. Unohdetaan kaikki perinteiset mallit ja rakennetaan oma, meidän systeemeihin sopiva muoto!

Kommentoinut Minna Kumpulainen 9. kesäkuu 2010 10:59

Molempi hyvä. Voi olla kansanlauluja, mutta toivon kyllä myös jotain popimpaakin, mutta kuorolle sopivaa. Monipuolista musiikkia niin hyvä!

Kommentoinut Marita Jama 8. kesäkuu 2010 16:42

Naiskuoro/viihdekuoro? Hmm… Riippuu kai siitä miten paljon ohjelmistot käytännössä eroaisivat toisistaan. Oletko ajatellut että naiskuoro laulaisi ns. perinteisempää, kevyttä klassista ja kansanlauluja, kun taas viihdekuoro vetäisi popimpaa linjaa? Itse olen vähän epäluuloinen ”viihteen” suhteen, koska siihen usein liittyy myös tyhjänpäiväisyys ja pinnallisuus. Mutta jos laulut ovat hyviä, ei genrellä eikä kuoron nimityksellä ole väliä. Aluksi kai vain opettelisimme ylipäänsä olemaan kuoro.

Viimeisimmät postaukset