Soivat joulukortit

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 8. syyskuu 2010 kello 13:00

Kausi käynnistyy sellaiseen tahtiin, että hyvä kun mukana pysyy! Eilen kuorossa muistutettiin viime vuotisesta ideasta tehdä soivat joulukortit. Lupasin selvittää asiaa, ja niin teenkin. Muutama ajatus ja idea tulikin tässä yön aikana.

Ensinnäkin kuinka aikaisin haluatte aloittaa joululaulujen laulamisen? Äänitys vaatinee sellaisen parin kuukauden harjoitusperiodin + äänityspäivän ja sitten tekniselle toteutukselle aikaa. Joululauluja pitäisi alkaa laulaa siis ihan kohta (=ensi viikolla). Jos lauletaan sekä orkesterilauluja että joululauluja, juuri muuta ei ehditäkään. Se voi olla hyvä tai huono juttu. Minulle käyvät molemmat vaihtoehdot.

Perinteinen CD korttina versio tietää kustannuksia, mutta projekti voitaisiin tehdä niin, että osallistujat sitoutuvat ostamaan x määrää kortteja. Summa pyörinee kuitenkin kymmenissä euroissa. Toisaalta tulisipahan samalla hommattua persoonalliset joulukortit tuttaville.

Jos toteutus tehdäänkin toisin, eikä CD:nä lähetettynä, aikaa on enemmän. Voimme tehdä oman videon ja laittaa sen näkyviin internetiin niin, että ystäville voi antaa osoitteen (tai lähettää linkin vaikkapa sähköpostina), josta sen pääsee näkemään ja kuulemaan. Samalla voidaan tehdä myös äänitys, jota voi lähettää vaikkapa kännykällä mp3:n muodossa. Nämä tosin on vähän uusia tapoja ja vaativat vähän opettelua suurimmalta osalta meistä, minä mukaan lukien. Tämä olisi siis nopeampi ja samalla myös halvempi tapa toteuttaa soiva joulutervehdys, varsinkin jos tehdään se kotivideo/ nauhoitus mentaliteetilla.

Toteutus olisi joka tapauksessa seuraavanlainen: lauletaan kaikki yhdessä 1-3 joululaulua nauhalle/ videolle. Laulujen pitäisi olla mielellään sen verran vanhoja, ettei tekijänoikeuksia niistä tarvitse maksaa. Jos minä sovitan ne, niin silloin siitäkään ei tulisi tekijänoikeuskuluja. Tekijänoikeusasioiden selvittäminen ja lupien pyytäminen on sen verran työläs ja aikaa vievä prosessi, että se kannattaa tällä aikataululla jättää väliin eli siksi mukaan tulisi tarpeeksi vanhoja lauluja tai lauluja, joihin saamme oikeudet kätevästi.

Olisipa mukava, jos saisimme tämän homman onnistumaan jommalla kummalla tavalla tänä jouluna! Keskustelua jatketaan täällä ja tunneilla, ja jossain vaiheessa äänestetään tarpeen tullen.

Sitten muita asioita. Muokkaan tätä sivustoa pikku hiljaa koko ajan. Lisäsin tänne äänestysmahdollisuuden ja nyt siellä onkin jo kaksikin eri asiaa äänestettäväksi. Tulossa on tietokilpailua ja linkkisivusto, jonne kerään kaikki blogeissa olleet hyvät linkit helposti löydettäviksi. Niitä widgetejäkin on luvassa, kunhan löydän jotain järkevää ja meille laulamisen kannalta hyödyllistä lisättävää. Harjoittelu tietotekniikan ihmeellisessä maailmassa jatkuu…

Steinerkoulussa alkaa remontti vuoden vaihteessa, joten tarvitsemme uudet tilat siinä vaiheessa. Koulu muuttaa evakkoon Linnanpellolle entiseen sokeainkouluun (noin kilometri Asemakoululta), ja sieltä löytyy tilaa laulullekin. Vaan onko se liian kaukana autottomille? Äänestys tulossa siitäkin.

p.s. Keskiviikon laulut lauletaan luokassa 8, salista katsottuna toisessa päässä koulua. Sisään pääsee vasemmasta ovesta ja sitten käytävää vasemmalle ja perälle saakka.

Kommentoinut Minna Kumpulainen 10. syyskuu 2010 21:34

Oo, tuohan kuulostaa kivalle. Olisi kuva ja laulu!

Kommentoinut Jaana Turunen 10. syyskuu 2010 13:17

Jonkinlainen kompromissi kahdesta vaihtoehdosta alkaa kyteä mielessä. Joulutervehdyksenä voisi olla todella hauska saada video, jossa näkyisi myös kortin antaja laulamassa. Samaa levyä voisi siis joko kuunnella tai katsella. Jos tehdään yksinkertainen versio ja suht kotivideomeiningillä, aikataulu kutistuu heti lyhemmäksi. Minäkin vähän kallistun siihen, että pitää olla jotain konkreettista lähetettävää eli kortti ja CD/DVD. Toivottavasti saan jo maanantaiksi tarkempaa tietoa kerrottavaksi…

Kommentoinut Minna Kumpulainen 8. syyskuu 2010 17:03

Kääk, niin paljon kommentoitavaa, etten tiedä mistö aloittaa. Tuo joulu-cd idea on tosi hyvä ja itse tykkäisin enemmän cd:stä kuin nettivideosta tms. Siinä on enemmän tunnelmaa ja se säilyy ehkä paremmin,, Itselläni ainakin joskus on käynyt, että kun joku on lähettänyt netin tai kännykän kautta kortteja tai kuvia, niin ne eivät sitten toimikkaan ja sehän olisi harmi! Itse ostaisin kortteja varmaan kymmenkunta kappaletta. Niin ja minua ei kyllä haittaisi vaikka joululaulut jouduttaisiin aloittamaan jo ensi viikolla. Kunhan tietää, että siitä seuraa jotain kivaa (eli siis cd!).

Mihinkäs kohtaan Linnanpeltoa se entinen sokeainkoulu tulee? Onko se lähellä sitä ex-Linnanpellon koulua (nykyistä Kalevalan koulua)? Kävely matka kyllä pidentyisi, mutta siinähän tulisi päivän lenkki samalla ja töistähän minulla ainakin olisi lyhyt matka siihen tulla 🙂

Jeps, ei kai minulla ollut muuta kommentoitavaa tällä kertaa..

Kommentoinut Marita Jama 8. syyskuu 2010 16:56

Laulu-joulukortti cd:n tai nettivideon muodossa olisi mahtijuttu. Mutta saammeko sen kunnolla tehdyksi näin lyhyessä ajassa? Aattelen vain, että jos koko syksy menee konsertin ja joulukortin valmisteluun, voi laulamisen ilo jäädä suorituspaineiden jalkoihin. Mutta en pane hanttiin jos porukka päättää ryhtyä urakkaan.

Sokeainkoulusta sanon, että meikäläiselle apostolinkyytiläiselle se on liian kaukana. En kerkiä sinne ja sieltä muualle sitoumusteni vaatimassa ajassa. Tähän saakka homma on kohdaltani toiminut juuri siksi että laulupaikkana on Steiner-koulu. No, ans kattoo ny kuinka asia kehittyy.

Viimeisimmät postaukset