Terveisiä avoimesta laulukoulusta

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 21. syyskuu 2010 kello 09:58

Syksyn avoin laulukoulu on ehtinyt kurssin puoleen väliin ja hyvältä kuullostaa; eiliset ladidadidaat meni niin hienosti, että olisi voinut kuvitella kyseessä olevan varsin pitkälle harjoitelleen kuoron harjoituksista. Hienoa! Alaselkään asti ulottuva hengitys yhdessä ”kallon avauksen” kanssa antaa erinomaisen lähtötilanteen laulamiselle. Kun äänen saa vielä syttymään tuen kanssa, niin loppu on sitten ihan vaan yksityiskohtia. Tästä saatiin hyviä maistiaisia eilisissä lauluissa.

Eilen laulukoulun jälkeen tuli kyselyjä poissaolojen korvaamisista ja tutustumiskäynneistä laulutaitotunneilla ja kuorossa. Tutustumisia ja korvauksia voi alkaa tekemään heti. Maanantaisin ja keskiviikkoisin kokoontuvat laulutaitoryhmät klo 17:30-19 ja kuoro tiistaisin samaan aikaan. Laulamaan tulemisesta kannattaa laittaa minulle etukäteen tieto, jotta varaan nuotteja tarvittavan määrän paikalle. Näistä lisää ensi maanantaina.

Kuorosovitusten tekeminen on aikaa vaativaa hommaa. Sain tänään valmiiksi Kuolleet lehdet aika monen viikon puserruksen jälkeen. Aikaa menee eniten puhtaaksi kirjoittamiseen, mutta se kyllä kannattaa pitkällä tähtäimellä. Koneella tehdystä nuotista saa ensinnäkin paljon helpommin selvää kuin käsinkirjoitetusta. Lisäksi sen korjaaminen ja muokkaaminen on helpompaa. Virheitä kun tuppaa jäämään kymmenistä tarkistuksista huolimatta. Sovittaminen on kyllä varsin mukavaa hommaa. Siinä pystyy ottamaan huomioon kuoron vahvuudet ja heikkoudet paremmin. Sitä paitsi on mukavaa, kun jokainen stemma saa vuorollaan laulaa melodiaa.

Joulukorttiprojekti etenee hiljalleen. Viikonlopuiksi ei äänityspäiviä ole saatavilla, mutta arki-iltoihin kyllä. Tavoitteena on, että ensi viikolla tiedämme, saako tämän projektin hoidettua, ja jos saa, niin millä aikataululla ja millaisilla kuluilla. Tämä korttiprojekti, kuten muukin toimintamme on täysin vapaaehtoista, eikä kenelläkään ole pakkoa osallistua tai hankkia joulukortteja. Esikyselylistat kulkevat tällä viikolla ryhmissä aiheesta.

Musiikkikeskus täyttää 25 vuotta tänä syksynä ja torstaina 11.11. he haluaisivat toteuttaa meidän avustuksellamme yhteislauluhetken Valohallissa lastenlaulujen merkeissä klo 17-18. Siitäkin kiertää lista ryhmissä. Olisi mukava mennä laulattamaan lapsiperheitä, jos saamme pienen esilauluryhmän sinne mukaan.

Orkesterikappaleiden ylimääräinen harjoitus on su 24.10. klo 17-19 steinerkoulun salissa. Se ja muutkin syksyn tapahtumat löytyvät tapahtumakalenteristä, joten kannattaa päivittää oma kalenteri pikimmiten.

Marita kirjoitti, että laulaminen on kivaa. Voisin itse jatkaa, että laulattaminen ja kuoronjohtaminen on kivaa. Ne ovat upeita hetkiä, kun teidän laulajien äänet solahtavat kohdalleen ja yhteinen harmonia täyttää tilan. Tämä on oikeastaan aika hienoa hommaa, kun sellaista pääsee kuulemaan nykyisellään jo useana iltana viikossa!

Viimeisimmät postaukset