Megamarraskuu & tilahaaveet

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 1. marraskuu 2010 kello 09:42

Tästä se alkaa, nimittäin lauluklubin megamarraskuu. Tänään äänitetään kortteja, ensi viikolla lauletaan yhteislauluja ja seuraavalla viikolla ollaankin orkesterin kanssa lavalla. Kivaa! Valmistautuminen on mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja itselläni on iloisen odottavat tunnelmat. Paniikista ei ole tietoakaan, joten hyvä me kaikki! Jouluyö, juhlayön sovitus valmistui eilen, joten senkin tiimoilta asia on kunnossa.

Tunnit on tätä iltaa lukuunottamatta ihan normaalisti. Huomenna palataan kuorossa Kuolleiden lehtien pariin ja keskiviikkona lauletaan jotain uutta, mitä en paljasta tässä vielä. Lauletaan muutama viikko vielä muita kuin joululauluja. Joululaulajaisiin opetellaan taas jotain uutta ja virkistetään vanhoja. Ohjelmassa on siellä ilman muuta Pohjolan joulukin, joten nekin, jotka eivät pääse äänitykseen, pääsevät laulamaan sitä vielä yhdessä.

Itselläni lliittyy megamarraskuuhun pari muutakin juttua. Ensimmäinen on Joululaulajaisten ja kevään laulutilojen löytäminen. Steinerkouluhan menee remonttiin ja toiminta muuttaa sieltä pois jo joulukuun alussa. Tilapäiskoulu (vuoden 2011 ajan) sijaitsee Linnanpellolla kilometrin päässä nykyisestä koulusta. Kävin katsomassa tiloja ja pystymme kyllä laulamaan siellä tarvittaessa, mutta olen hakenut toimivampaa tilaa remontista valmistuvasta Snellmaninkoulusta. Päästökset siitä tulevat kuulemma vasta joulukuussa, mikä on tosi harmillista meidän kannaltamme.

Joulukuussa asemakoulu on vielä käytettävissä, mutta sitä en tiedä, onko siellä enää tuoleja. Sähköpianolla kyllä selvittäisiin, mutta johonkin pitäisi päästä istumaan. Joululaulajaisiinkin sali on varattuna, mutta edelleen en tiedä, onko tuoleja olemassa. Hidas selvitystyö on käynnissä. Olen tutustunut joihinkin tiloihin mm. linja-autoasemalla. Siellä olisi kyllä tarpeeksi iso tila, mutta korkeus arveluttaa. Pelkään, että korvat menee lukkoon kun laulamme siellä yhdessä. Pääsisimme sinne kuitenkin kokeilemaan porukalla jos haluamme. Mennäänkö joku ilta tunnin jälkeen?

Toinen megamarraskuun lisähommista liittyy seurakuntavaaleihin. Olen ehdokkaana Kallaveden seurakunnassa ja jos olet kiinnostunut aiheesta enemmän, käy kurkkaamassa Kaikkien kirkko -listan sivuja. Vaalikampanjaa pitäisi tehdä, mutta se meinaa jäädä pahasti näiden mukavien laulujuttujen jalkoihin ;-).

Tiloihin palatakseni, seurakunnilla olisi tarjota todella hyviä laulutiloja käyttöömme, mutta keskustan ulkopuolella. Koska kaikki eivät liiku omilla autoilla, se ei taida olla toimiva ratkaisu meille. Kaiken kaikkiaan toivon kovasti, että meitä olisi pian niin paljon, että voisimme pitää omaa laulutilaa, joka olisi viihtyistä, siellä olisi mukavat tuolit ja nuottitelineet ja toimivat, hyvänkuuloiset soittimet!

p.s. Kummisetään päästään pitämään karonkkaa vain aittaan suht hintavalla ruualla. Kysyn muita vaihtoehtoja illaksi…

Kommentoinut Jaana Turunen 1. marraskuu 2010 12:27

Yksi ongelma ratkaistu: varasin meille paikat Introon Kauppakadulle to 18.11. konsertin jälkeen. Jokainen saa tilata listalta mitä haluaa ja vaihtoehtoja on pienestä isompaan nälkään. Katso ruokalista tästä. Siellä vietetään samaan aikaan Kalpan jälkipelejä, mutta minulle luvattiin, että ne tapahtuvat baarin puolella ja me pystymme keskustelemaan omiamme rauhassa grillin puolella :-).

Viimeisimmät postaukset