Kaunista ja vaikeaa

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 3. marraskuu 2010 kello 12:37

Joulukorttiäänitys meni kuulemma hyvin. Toivottavasti Jaana tai joku muu raportoi tapahtumasta täälläkin, meidän paikalle pääsemättömien iloksi.

Jaanalta ei uudet hauskat harjoitteet kesken lopu. Eilen tehtiin ”soinnin puhdistusta”, jossa kukin ääniala lauloi muutamaa tai yhtä ainoaa säveltä ensin erikseen, sitten yhteen. Kuulosti parhaimmillaan kuin Arvo Pärtin kuoroteokselta! Siis hienolta, hartaalta ja intensiiviseltä.

Kuolleet lehdet on niin kaunis ja niin vaikea laulaa äänissä… Joka äänialalla on omat haasteensa että ylipäänsä pysyisi äänessä, ja lisäksi pitäisi vielä tulkita tekstiä tunteella. Meikä räpiköi nuottien viidakossa arpoen missä se alttostemma milloinkin menee, kun nuotit sojottaakin välillä ylöspäin. Yritän oppia ulkoa niin ei nuotteja tarvitse tuijotella ollenkaan.

Finlandiaa laulaessa ei naama tahtonut pysyä peruslukemilla, kun mieleen nousi se susien ulvontaversio. Ole siinä sitten vakava ja ylevä! Mutta kyllä hymy hyytyy viimeistään Atso Almilan edessä Musapirtillä. Nämä meidän kolme kuorobiisiä siis ovat osa yleisön toiveita, joita kerättiin syksyllä 2008. Minäkin vastasin silloin kyselyyn, mutta mitä mahdoinkaan toivoa? Taisi olla Sibeliuksen Rakastava -laulusarja.

Kaksi Metropolitan-oopperaa on jo nähty Starissa. Wagner (Reininkulta) on näyttämöllisesti niin staattista että huh. Mutta musiikki on komeaa, herooista. Musorgskin Boris Godunov on siitä erikoinen ooppera että pääosassa on kansa ja kuorolla tärkeä rooli. Musorgskin lauluista olen tykännyt aina, ja sitä samaahan näissä hänen oopperamöhkäleissäänkin on. Hiomaton timantti.

Kommentoinut Jaana Turunen 4. marraskuu 2010 14:46

Blogi tulee, jahka ehdin. Kysyin jo muitakin kirjoittajia, sillä tiedän teidän joukossa olevan hyviä kynäilijöitä useampiakin. Blogeja odotellessa käykääpäs katsomassa kuvia. Kiitos Osmo ja Reino!

Viimeisimmät postaukset