Konsertin jälkikaikuja

Käyttäjän Hanna Turkki lähettämä 19. marraskuu 2010 kello 12:32

Olipa huikea kokemus eilisillan konsertti! Jorma Hynnisen ääni on todella miellyttävä, ja laulaminen kuulostaa niin helpolta ja vaivattomalta. Upeaa! Myös Kuopion kaupunginorkesteri soittaa todella hienosti.

Sain aamulla palautetta kuoromme esityksistä ystävältäni (joka oli itsekin laulanut konsertin yhteislauluissa), että hän oli ollut oikein iloisesti yllättynyt siitä miltä kuoromme kuulosti 😀 Erityisen yllättynyt hän oli siitä, miten hyvin ja hienosti myös ylä-äänet erottuivat (hän muisteli omia kokemuksiaan kuorossa laulamisesta, jossa ei millään päästy ”kauniisti” laulamaan korkeita ääniä). Hän ei ollut ollenkaan huomannut Orjakuoron aloituksen pientä kömmähdystä, eli ilmeisesti se ei yleisölle saakka kuulunut.

Myös Jaanan pitämä äänenavaustuokio sai häneltä innostunutta palautetta, joten tulevaan laulukouluun on todennäköisesti uusi innokas tulija!

Olihan se hieno kokemus laulaa noin tasokkaassa seurassa. Itseäni tosin jännitti sen verran, etten saanut ihan parasta ääntäni ulos. Mutta tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia koitoksia…Kiitos Jaanalle hyvästä, innostavasta, positiivisesta ja iloisesta opetuksesta!

Mitä kommentteja muilta?

Viimeisimmät postaukset