Jo löytyi polkukin!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 19. tammikuu 2011 kello 12:00

Viime postauksessani joulun alla harmittelin kun en löytänyt oikopolkua Lauluklubin evakkopaikkaan. Nyt osuin oikeille rinnerappusille ja säästyn siis tästedes patikoimasta mutkan kautta. (Eihän se muuten, askel sinne tai tänne, mutta kun ajoissa paikalle ehtiminen tekee minulle muutenkin tiukkaa.)

Kevätkausi alkoi maanantaina iloisesti toivelaulujen merkeissä. Otetaanko ensin helpompaa vai vaikeampaa? kysyi Jaana. Ei kun vaikean kimppuun vain! Vanha Sinatra-hitti My Way on todella pähkinä laulettavaksi. Sen ääniala on laaja ja tunnetta ja tulkintaakin pitäisi löytyä. Puhelaulu vaatii myös hyvää tekstin rytmityksen tajua, siis ettei paina orjallisesti nuottiarvojen mukaan. Jaana jo laittoi tänne sivuillemme My Way’sta Anka & Sinatra -videonkin. Ei ”Ankka” äänellään vanhalle Sinisilmälle pärjää, mutta hyvän tekstin hän on lauluun tehnyt.

Kiljahdin riemusta kun vuoroon tuli Jambalaya. Sehän oli minun toivelauluni! Muistan sanat pikkuhiukan toisin kuin kirjassa on. Mutta sitä en muistanutkaan, että Hank Williamsin alkuperäisversio on noin kesy kuin videolta kuuluu. Anywy, laulussa on reipas meininki ja se saa minut aina hyvälle tuulelle. Olen muuten maistanut New Orleansissa jambalayaa (cajun-ruoka jossa on mereneläviä, lihaa ja riisiä ja tuhdit mausteet).

Tiistaina starttasi kuoro uusin ja vähän vanhoinkin kujein. Jaana iski eteemme uunituoreen Rati riti rallaa -sovituksen. Onpas hauska, kerta kaikkiaan mainio! Tykkään tämmöisistä, joissa äänet laulavat eri sanoja eri aikoihin lomitellen. Chydeniuksen Kalliolle kukkulalle taas on yksinkertaisesti komea ja soi i-ha-nas-ti. Mieleen ryöpsähtivät taas muistot opiskeluajoista, kuinka lauloimme tätä kurssiporukalla maestron itsensä johtaessa. Ilmankos alttostemma on syöpynyt sydämeeni kultasävelin. Chydiksellä muuten on tälle myös sisarlaulu Honkain keskellä, jolle hän yhtä lailla antoi uuden kuulaan raikkaan sävelasun. Varmaan senkin nuotit jostain löytyisi…

Vielä muisteltiin ”yhtä lauantaki-iltaa”, jossa meille myös on mukavaa työmaata. Kiva laulu ja kiva sovitus Ja kaikkein kivointa on se että Lauluklubi taas alkoi!

Viimeisimmät postaukset