Tekniikan ihmeitä (ja ohjeita)

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 7. helmikuu 2011 kello 14:00

Olosuhteiden pakosta alan pikku hiljaa nörttiytyä. Tekniikan ihmeiden maailma on varsin suuri ja muuttuu sellaiseen tahtiin, ettei perässä pysy millään. Joitakin asioita, joista saattaisi olla meille kaikille iloa ja hyötyä on kuitenkin olemassa ja tulossa ja tässä niistä hieman.

Ensinnäkin Lauluklubi Maestra löytyy myös Facebookista. Jos olet siellä, käy ihmeessä tykkäämässä ja kutsu laulamisesta innostuneet kaveritkin tykkäämään. Tällainen tykkäämisnappula ilmestyy tänne nettiklubiinkin piakkoin. Se on jo käytössä testiversiossa. Tykkäämisnappulaa kannattaa siis klikata, jos pitää lukemastaan tai näkemästään.

Tälle sivustolle on tulossa myös ulkonäköön liittyviä uudistuksia, joita otan käyttöön pikkuhiljaa ajan kanssa. Monenlaisia asioita aion myös tietopuolelta lisätä, mutta epäilen sen tapahtuvan vasta kesällä. Joka tapauksessa mielessä on nuotinlukuun liittyvää tietoa, lauluharjoituksia ja äänenavauksia. Pitkällä tähtäimellä toivoisin, että tänne saadaan myös kuoron laulujen stemmat ja muita apuvälineitä laulujen opetteluun.

Koska matkapuhelimeni hajosi joululomalla, jouduin hankkimaan uuden vuoden vaihteessa. Ilokseni pystyn nyt sen kautta tulemaan tänne nettiklubiin ja vaikkapa katsomaan videoita käytännössä missä vaan. Saipa siihen ilmaiseksi ulkomaista karaokeakin. Ei varmaan olisi hassumpaa, jos klubin ohjelmistoa voisi harjoitella puhelimen avulla, jos ei pääse tulemaan tunneille työesteiden tai sairauden vuoksi.

Jos sinulla on ideoita tai ajatuksia näihin liittyen, kerro ihmeessä niistä minullekin. Ennen kaikkea osallistu rohkeasti keskusteluun täällä. Kirjoita blogia, aloita keskustelu, lisää kuvia tai kysy laulamisesta. Tämä nettiklubi on juuri sen näköinen kuin mitä me siitä teemme yhdessä! Otetaan tekniikka haltuun ja laulamisen avuksi.

Viimeisimmät postaukset