Klenkkakoipi tervehtii

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 6. huhtikuu 2011 kello 11:30

Eilen tiistaina, samaan aikaan kun muut lauloivat ja opiskelivat nuotinlukua, minä makasin kotona jomottava jalka siteissä. Nuljautin aamulla töihin mennessä nilkkani liukkaalla kadulla, ja iltapäivään mennessä oli selvää ettei minusta olisi kuoroharkkoihin menijäksi. Arvaa harmittiko…

Mutta maanantaina, tulevasta haaverista onnellisen tietämättömänä, poimin muiden klubilaisten mukana aarteita Kultaisesta laulukirjasta. Kaksi laulelmaklassikkoa, Kulkuri ja joutsen ja Reissumies ja kissa. Niissä on tarinaa ja tunnelmaa! Laulullisesti vaativampaa kamaa oli Kun vuorelle käyn musikaalista Sound of Music. Ja Monrepos’takin muisteltiin taas.

Yksi suomalaisen viihdemusiikin kärkihahmoista on eittämättä Toivo Kärki, jazzmiehenä aloittanut monipuolinen ammattilainen. Hänen laajasta tuotannostaan laulettiin tällä kertaa Muista minua. Beguine? Vai mikä? Topi oli samalta kylältä kuin äitini ja hänen rouvansa oli äidin sydänystävä. Oltiin siis perhetuttuja. Joskus pääsin minäkin kylään Kärjille Helsinkiin Humalistonkadulle. Kotioloissa Topi oli joviaali seuramies, työssään Musa-Fasulla tiukka ja tuikea pomo. Hän haistoi lähes erehtymättömästi uudet lahjakkuudet, mutta ainakin yhden virhearvion hänkin teki: ei ensin huolinut Irwin Goodmania talliinsa. Erehdyksensä myöntäen hän myöhemmin taipui ostamaan artistin kilpailevalta yhtiöltä.

Sunnuntai-iltana nautiskelin TV.n äärellä Kaija Saariahon oopperasta L’amour de loin eli Kaukainen rakkaus. Kova Saariaho-fani kun olen, kävin sen aikanaan Helsingissä katsomassakin, kuten myös Saariahon toisen oopperan Adriana Mater. Hienoja teoksia molemmat. Aiheiltaan syvällisiä, ja musiikki niin taivaallisen kaunista. L’amour de loin pohtii olisiko rakkaus puhtainta kaukaisena, toteutumattomana. Kestääkö se todeksi tulemisen, arkipäiväistymisen? Oopperassa runoilija kuolee etärakastettunsa käsivarsille, rohkaistuttuaan vihdoin pitkälle merimatkalle tämän luokse. Hienosti laulettu, hienosti esitetty. Keidas tämän ajan riennon, kiireen ja metelin keskellä.

Voisikohan joku vähän kertoa, mitä nuotinlukukoulussa on tehty?

Viimeisimmät postaukset