Käyttäjän Marita Jama lähettämä 2. toukokuu 2011 kello 13:00

Terveiset vehreästä Berliinistä! Siellä jo kirsikat ja muut kukkivat ja sää oli reissuni aikana suorastaan helteinen. Näin kaksi oopperaa, Bizet’n Carmenin ja Puccinin La Bohèmen, hyvin perinteisinä (=näyttämöllisesti tylsinä) esityksinä. Mutta musiikillisesti ne olivat priimaa – ja musiikki tietysti on oopperassa pääasia. Silti oivaltava ohjaus ja laulajien näyttelijäntaidot eivät olisi pahitteeksi.

Kun viime tiistaina palasin kuoroharjoituksiimme, huomasin olevani pihalla kuin lumiukko. Tututkaan stemmat (lukuun ottamatta Kalliolle kukkulalle, jonka olen osannut kohta 40 vuotta) eivät sujuneet, koska en pystynyt kuulemaan omaa ääntäni enkä sitä mitä pitäisi laulaa. Sopraanot jyräsivät…ja meitä alttoja oli paikalla tavallistakin vähemmän. Tämä kiukustuttava kokemus oli kyllä myös hyvin terveellinen, palautti maan pinnalle ”osaamisen” illuusiosta.

Keskiviikkona laulettiin ajankohtaan sopivasti kevätlauluja. Kevät toi muurarin -laulun kohdalla heräsi kysymys mitä tekemistä sillä maalarilla, muurarilla ja hampparilla on koko tarinassa. No, minusta laulun ”minä” niiden avulla havainnollistaa kitkerästi, kuinka muilla elämä vain jatkaa kulkuaan, vaikka hänen maailmansa romahti kun heila jätti. Niinhän se tuppaa olemaan, että yhden ihmisen murheille ei muu maailma paljon korvaansa lotkauta.

Minusta hyvä laulu koostuu kahdesta asiasta: tekstistä jossa on sisältöä ja melodiasta jossa on kunnon rakenne, ja että nämä osatekijät matsaavat yhteen. Lienee sukupolvikysymys, mutta minusta monissa nykybiiseissä sävelmä harhailee ja teksti jankkaa. Pitäisi ehkä kuunnella enemmän näitä uusia, jospa sitten avautuisivat paremmin. Se ainakin on positiivista että monet nykyartistit tekevät biisinsä itse, jolloin suhde lauluun on taatusti henk.kohtaisempi kuin ennen vanhaan levy-yhtiön määrättyä laulut ja sovitukset. Sitten oli vain laulajan taidoista kiinni, kuinka persoonallisen tulkinnan hän sai aikaan annetuista aineksista.