Veisuja Vehmersalmella

Käyttäjän Rauni Kankaanmäki lähettämä 17. kesäkuu 2011 kello 13:34

Maestran ensimmäinen laulava retki puksutteli eilen illalla Vehmersalmen kauniisiin maisemiin. Kulkuvälineenä toimi Meripartiolippukunta Järvisissien Jässi-laiva (viralliselta nimeltään M/S JSII) ja ilmojen haltija lepytti iltapäivän tuulet varsin kauniiksi kesäillaksi. Kylläpä passasi kannella istuskella.

Kuinka monta laulua, jossa mainitaan eläin, tiedät? Matkan ajaksi järjestetty pieni kisailu osoitti, että ainakin tämä joukko tiesi niitä melkoisen määrän. Kisa laitettiin alkuun lähes heti satamasta irtauduttuamme ja viimeisiä lauluja kajauteltiin vielä Vehmersalmen siltaa alitettaessa. Aika monta niitä siis löytyy.

Jässi-laivan tarrattua Vehmersalmen laituriin, kävelimme syreenipuskien katveessa Vehmersalmen kirkonmäelle. Kirkkoon oli saapunut myös vehmersalmelaisia, joten paikalla oli kaiken kaikkiaan yli sata henkeä. Ja sekös lisäsi vain muutoinkin hyvää tunnelmaa. Jaana oli valinnut laulettavaksi erilaisia virsiä ja muita vuodenaikaan sopivia lauluja niin perinteisiä kuin vähän uudempaakin hengellistä musiikkia. Erityisen nautittavaa mielestäni oli, että virret laulettiin kokonaisuudessaan, ei vain valikoiduin säkeistöin. Näin ei useinkaan tehdä. Lisäksi pääsimme osallistumaan varhaiskeskiaikaisen musiikin esittämiseen. Iltaa täydensivät vielä Jaanan laulamat Merikannon ja Kuulan laulut Elinan säestämänä. Ja luonnollisesti ilta päättyi kirkossa urkujen soitantaan.

Kotiin palailimme hyvillä mielin iltaruskon autereessa eikä tämäkään matka tapahtunut laulutta. Tunnelmaa ja matkan henkeä kuvastaa ehkä juuri edellinen lause, joka sai huomaamatta runollisia piirteitä. Mahtava lämminhenkinen retki, kiitos kaikille laulajille. Lisää tunnelmia voi lukea Riitan blogista. Laulurikasta kesää kaikille!

Kommentoinut Aila Kovanen 20. kesäkuu 2011 11:37

<Hei kaikille. Oli pakko tulla työn kiireestä huolimatta käymään sivuilla, katsoa kuinka teidän Vehmerin matka sujui ja näkyy sujuneen loistavasti.  Harmi kun en päässyt mukaan. Oli kuitenkin tärkeätä  nyt olla saattamassa tytärtäni Elinaa Vantaan lentokentälle, hän lähti kesätöihin Jenkkeihin 10 vk.  Elokuun lopussa voin noutaa hänet sitten kotiin Vantaan kentältä.   Oikein aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille. Suut makiaksi mansikoista, Torilla tavataan….  syksyllä taas silkkaa laulamisen iloa, on suorastaan ikävä meidän laulu iltoja ja yhteistä tekemistä.

Viimeisimmät postaukset