Suomen suurin joulukuoro Kuopiossa

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 7. marraskuu 2011 kello 14:00

Tule mukaan laulamaan Kuopiota maailmankartalle!

Kuopion joulukauden avajaisissa lauantaina 19.11. tempaistaan tänä vuonna iloisesti ja toivottavasti myös kovaäänisesti Kuopio-viikon kunniaksi. Tavoitteena ei ole enempää tai vähempää kuin laulattaa Suomen suurinta joululaulukuoroa torilla klo 16 – juuri ennen joulukauden avajaisten huipennusta eli aina odotettua ilotulitusta.

Kolmen laulun kuoro perustetaan kirjaimellisesti vain ja ainoastaan kolmen joululaulun ajaksi. Mukaan on jo nyt lupautunut joukko erilaisia laulavia kokoonpanoja aina harrastaja- ja työporukoista ammattimaisesti esiintyviin kuoroihin. Lauluiksi on valittu ikimuistoiset, kaikkien rakastamat Joulupuu on rakennettu, Porsaita äidin oomme kaikki ja Soihdut sammuu.

Nyt kaipaamme joukkoon entistä enemmän laulajia ja tavallisia hyräilijöitäkin, jotta tapahtumasta saadaan todella ”Suomen suurin”. Mihinkään Guinnesin ennätystenkirjaan emme ole pyrkimässä, mutta voimaa ja riemukasta mieltä tarvitaan aina.

Joten jos olet laulaja tai edes haaveilet esiintyvästi kerran elämässäsi Suomen suurimmassa joululaulukuorossa, niin ilmoittaudu mukaan! Voit joko soittaa alla oleville yhteyshenkilöille tai käydä kuittaamassa osallistumisesi netissä osoitteessa kuopio-viikko.fi -> Joulukuoro. Sivuilta löytyy lisää tietoa myös Kuopio-viikosta ja siihen osallistumisesta.

Oman itsesi tai kuorosi lisäksi toivomme, että tuot joululaulukuoroon myös kaikki kynnelle kykenevät kaverisi. Mitä enemmän meitä on, sen paremmalta me kuulostamme!

Tervetuloa tekemään Kuopiosta maailman parasta paikkaa asua – vaikka sitten laulaen!

Lisätietoja antavat:
– Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisryhmän toiminnanjohtaja Ari Pääkkö, puh 050 360 8973
– Kuopion kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Annamaija Hakama, puh. 044 718 2159.

Osa meistä on ko. aikaan laululeirillä, mutta kaikki muut kynnelle kykenevät, tervemenoa muodostamaan suurkuoroa!

terv. Jaana

 

SUOMEN SUURIN JOULUKUORO KUOPION TORILLA 19.11.2011

Kuopio virittäytyy joulunajan odotukseen jo lauantaina 19.11., kun kaupungin joulukausi avataan torilla perinteisin menoin. Joulupukin vastaanotto avataan torilla kello 12, ilmainen Savonkuvan järjestämä joulupukkikuvaus tarjotaan lapsille pukin toriteltassa klo 12.10-14.30 ja 15.30-16.30.

Joulukausi avataan virallisesti joulupukin ja kaupungin johdon toimesta klo 15. Virallisen osuuden jälkeen torilavalla seuraa viihteellisempää ohjelmaa, erityisesti lapsille ja joulumielisille.

Suomen suurin joulukuoro

Tämän vuoden erikoisuutena torilla järjestetään Suomen suurin joulukuoro-tapahtuma, esiintyjinä kuopiolaiset. Kuopiollahan on vahvat perinteet kuorolaulussa. Olemme voittaneet Suomen paras kuoro-tittelin ja ensi kesäkuussa Kuopiossa järjestetään iso Sulasol kuorotapahtuma. Nyt voimme osoittaa koko Suomelle, mistä kuopiolaiset on tehty. Tulemme kaikki laulamaan torille seuraavat laulut: Porsaita äidin oomme kaikki, Soihdut sammuu ja Joulupuu on rakennettu eli kaikille tuttuja lauluja. Suomen suurin joulukuoro aloittaa toimintansa klo 16.00juuri ennen odotettua ilotulitusta.

Laulamalla torilla voimme kaikki samalla osallistua Kuopion-viikon juhlintaan ja tehdä Kuopiosta maailman parasta paikkaa asua – vaikka sitten laulaen!

Perinteisen Nami, namin tarjoaa Leaf ja kaiken päättää Pojois-Savon Osuuspankin tarjoama ilotulitus kuopiolaisille.

12.00         alkaen joulupukki ja tontut torilla, joulupukkikuvaus
15.00         Otso Karhunen
15.15         Joulupukki ja tontut lavalla kertomassa Korvatunturin kuulumiset

15.25         Kaupungin joulutervehdys
15.30         Otso Karhunen
n.16.00      Suomen suurin joulukuoro
16.10         Nami, nami
16.20         Ilotulitus, tarjoaa Pohjois-Savon op
16.30         Kaupungin, tavaratalojen ja kauppakeskusten jouluvalot sytytetä

Kommentoinut Jussi Kiljunen 10. marraskuu 2011 17:52

Tere

Mikäli olen terve ja laulukykyinen, olen remmissä mukana.

Viimeisimmät postaukset