Suomen suurin joulukuoro

Käyttäjän Minna Kumpulainen lähettämä 19. marraskuu 2011 kello 20:07

Pakko oli päästä näkemään ja kuulemaan miten hienosti joululaulut kajahtaa Kuopion torilla. Pienoinen pettymys kylläkin oli, että vain harva lauloin ja itsekin siinä sitten hiljakseen vain laulelin. Äänentoisto olisi saanut olla kovemmalla, koska taaempana, jossa itse olin ei kunnolla kuulunut taustamusiikki eikä laulu.  Aina ei kuullut milloin mikäkin laulu alkoi. Porukkaakin tuntui olevan tavallista vähemmän paikalla. Lapsiperheitä enimmäkseen. Joulutunnelmaan siellä kylläkin pääsi virittymään, kun joulukuusen ja kauppojen jouluvalot syttyivät. Tästä se joulu alkaa! Me kajautamme sitten 10.12 kaupoissa omat sävelemme. 🙂

Kommentoinut Hanna Turkki 21. marraskuu 2011 11:28

Huomasin minäkin että ”Mullikassa” mainittiin Maestra-kuoron olleen paikalla. Minna edusti, ja me muut hengessä mukana 🙂

Kommentoinut Jaana Turunen 21. marraskuu 2011 10:26

Hienoa, että Minna pääsit osallistumaan joulukuoroon. Otso-karhun kuskilta tulikin jo terveiset ja kiitokset. Savon Sanomissakin meidät mainittiin sunnuntaina:

” – Paikalla on ainakin Maestra-kuoro…. Kaikki saavat liittyä joukkoon laulamaan omien kykyjensä mukaan. Ammattikuorot tekevät tässä vain niin sanotun pohjatyön…”

Aika komea titteli meille, vai mitä?

Viimeisimmät postaukset