Vanhojen iskelmien lumoa

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 9. helmikuu 2012 kello 14:40

Näin varttuneemmalla iällä usein tuntuu, että viihdemusiikkikin oli ennen parempaa kuin nykyään. Vanhoissa iskelmissä on ryhtiä, tyyliä ja lumoa. Laulajat olivat aikuisia miehiä ja naisia, ei mitään teinipoikia ja tytteleitä. Nämä jutut tulivat taas vahvasti mieleen, kun laulutaitotunnilla laulettiin Erik Lindströmin ikivihreää Etkö uskalla mua rakastaa. Varhaisvuosieni musiikkielämyksiin kuuluivat Helena Siltalan, Seija Karpiomaan, Eila Pellisen ja kumppanien tummasointisesti radiossa laulamat jazz-iskelmät. Niissä oli sielua ja syvyyttä. Nykypopissa kyllä riittää meteliä ja repimistä ”urku auki”, mutta tunnepuoli jää usein pelkäksi imitoinniksi. Iskelmälaulu on pahimmillaan teennäistä ulkokohtaista sössötystä, anteeksi vain te nätit tytyt ja pojut…

Carolan kuolemattomasti tulkitsema Rakkauden jälkeen oli myös maanantaitunnin ohjelmassa. Minulle oli yllätys, että tämä hieno laulu on alkuperältään saksalainen. Olisin veikannut sen kotimaaksi Ranskaa tai Italiaa. Carola oli Laila Kinnusen veroinen esiintyjä, joka Lailan tapaan pystyi laulamaan monilla kielillä ja tyyleillä. Lailan pehmeän äänensävyn vastakohtana Carolalla oli yhtä aikaa matala ja läpäisevän kirkas sointi, vähän samaa mitä Arja Saijonmaalla sittemmin. Nykylaulajista en oikein erota persoonallisuuksia, kun vallalla on yhtenäinen laulutyyli. Hyviä tyyppejä kyllä nousee, mutta minun korvissani menevät Jiput, Chisut, Anna Puut ja muut autuaasti sekaisin. Tosin yksi todella pulssia kiihdyttävä uusi nimi on ilmestynyt Suomen pop-skenelle: tsekatkaapa Mirel Wagner!!

Nuottikoulussa solfataan ahkerasti ja kompastelu käsimerkkien kanssa jatkuu, ainakin minulla. Osaan ne jotenkuten alhaalta ylös, vaan kun pitäisi osata myös ylhäältä alas! Yksi ainut poissaolo on taas heittänyt minut entistä enemmän pihalle. Minussa on merkillinen sisäinen vastarinta vaivannäköä kohtaan, vaikka haluan oppia ja tiedän että vaivannäkö on oppimisen välttämätön osa. Tahtoisin siis oppia mutta en hikoilla sen eteen. Pirullista.

Kuorossa paneudutaan kevätkonserttimme ohjelman hiomiseen. Yksi minulle aivan uusi biisi siellä on, tämä seisovasta kellosta kertova. Sen kanssa tietysti saan eniten punnertaa. Kallavesj on stemmojen osalta myös uusi mutta jo hyvin menossa kaaliin. Vanhat tutut yritän järjestään vetää ulkoa vanhoilta pohjilta. Lappuihin tuijottaminen todella rajoittaa itse laulusuoritusta, siksi haluan läpysköistä eroon.

Lauantaina lähdetään Valamoon ja Varkauden mekaanisen musiikin museoon. Vahoo!!!

Viimeisimmät postaukset