Talvisella lauluretkellä

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 12. helmikuu 2012 kello 19:00

Eilen lauantaina 11.2.2012 kävimme talvisella lauluretkellä Valamossa ja Mekaanisen musiikin museossa Varkaudessa. Retken lopullinen kokoonpano varmistui aamulla bussissa. Kaiken kaikkiaan meitä oli  mukana 28. Oma osallistumiseni arvelutti perjantai-iltana, sillä lapsilta saatu tauti oli tehnyt kurkusta raastinraudan. Sopivilla tropeilla selvisin kuitenkin lähtemään ja äänikin kesti kummasti retken laulut.

Reissu alkoi mukavasti laulaen heti aamusta. Kanttori Wilhelmiina Virolainen Valamosta oli lähettänyt meille opeteltavaksi muutaman laulun. Kuten ortodoksimusiikkiin kuuluu, laulut ovat moniäänisiä eikä niissä käytetä lainkaan soittimia. Pikatsekkaus bussissa varmisti sen, että kaikkia stemmoja oli paikalla: 1 basso, 3 tenoria ja loput fifty-fifty sopraanoja ja alttoja. Niinpä aloimme kuumeisen harjoittelun ennen perille saapumista.

Ensimmäinen pääsiäistropari oli osalle tuttu ennestään. Kyseinen laulu löytyy myös luterilaisesta virsikirjasta ja jota Wilhelmiinan sanojen mukaan lauletaan ev. lut. kirkossa turhan ilottomasti. No me tiedämme ainakin nyt, millaisella otteella siihen pitää paneutua! Harjoituksen edetessä bussissa hyvä fiiliskin kohosi: alkukankeudesta selvittyä laulu alkoi sujua kaikkine stemmoineen niin kuin pitääkin.

Toinen laulu, helluntain stikiira, on kuulemma jokaiselle ortodoksille tuttu. Meille se ei ollut, mutta senkin kanssa saimme selkävoiton stemmoista. Kolmas Bortnjanskin laulu sen sijaan osoittautui varsin hankalaksi ja tyydyimme opettelemaan alkua yksiäänisesti bussissa.

Valamossa oli todella rauhallista. Henkilökunta sanoi, että on todella poikkeuksellisen hiljaista, sillä koko alkuvuoden vilinää oli riittänyt ja tulevakin viikko oli täyteen buukattu. Se ei haitannut meitä, sillä oli varsin mukavaa tutustua Valamoon kaikessa rauhassa ilman suurta turistitulvaa. Kuopiosta lähtiessä pakkanen on vihdoin laskenut kymmenen asteen seutuville, mutta Valamossa sitä riitti vielä toiset kymmenen lisää. Kyllä untuvatakkeja kaipailtiin!

Aluksi saimme opastetun kierroksen Valamoon. Saimme kuulla Valamon historiasta ja näimme dvd esityksen. Kirkon lisäksi tutustuimme ”vanhan osan” pihapiiriin. Käsittämättömän pienessä tilassa ovat evakkoon joutuneet 170 munkkia asuneet ensimmäisen talven! Mielenkiintoinen oli myös tarina siitä, kuinka juuri tämä tila Heinävedellä valikoitui Valamon munkkien uudeksi kodiksi.

Kierroksen jälkeen nautimme pullakahvit ja valmistauduimme tutustumaan ortodoksiseen kirkkomusiikkiin. Siihen saimmekin pikaperehdytyksen Wilhelmiinan johdolla. Musiikin juuret osoittautuivat varsin ”itämaisiksi” korvissamme. Huikaisevaa oli myös kuulla komeaa mieskuorolaulua supermatalien bassojen kera.

Lopulta aloimme laulaa myös itse. Tiukka treeni kesti sen verran, että kirkossa ehti alkaa rukoushetki ennen kuin ehdimme sinne laulamaan. Niinpä pidimme ensin lounastauon Trapesan runsaan ja maittavan lounaspöydän ääressä. Kahvin ja munkkiliköörin jälkeen lähdimme kirkkosaliin kokeilemaan, mitä olimme oppineet.

Kirkkosali osoittautui lauluakustiikaltaan erinomaiseksi; ääni kantoi vaivattomasti joka kolkkaan ja stemmat sulautuivat armeliaasti toisiinsa. Yksi jos toinenkin sai hienoja elämyksiä laulamisesta tässä tilassa. Akustiikan lisäksi elämyksiä riitti muillekin aisteille; ikoneissa oli tutkittavaa ja ilmassa leijui suitsukkeiden tuoksu. Päätimme lauluhetkemme Maa on niin kaunis -lauluun. Olipa sitten kyseessä esteettinen tai hengellinen elämys tai niiden yhdistelmä, väki poistui kirkosta hyvin hoidettuna kohti Varkautta suuntaavaa bussia -kaupan kautta tietenkin.

Matkalla Varkauteen unelias tunnelma valtasi bussin. Osa taisi nauttia virkistävät päivänokoset matkalla osa lepäsi muuten vain. Matkaa Valamon ja Varkauden välillä on tunnin verran, mutta henkisesti ero oli paljon suurempi. Tämä tuli selväksi Mekaanisen musiikin museossa, jossa Jürgen Kempf piti sellaisen opastuskierroksen, jota ei todellakaan oltu odotettu. Ilmeiden kirjo oli kyllä valtava!

Kotimatka sujuikin mukavasti museosta toipuessa ja lauluja kerraten. Kun troparit loppuivat, jatkoimme muilla tutuilla lauluilla. Kuopioon saavuimme kuuden maissa ja yhdellä jos toisellakin alkoi olla kiire kotiin ja saunaan. Reissu oli hieno ja seura mahtavaa, kuten aina. Uskallan väittää, että paljon uutta tuli opittua ja koettua itse kunkin. Seuraava retkikohde löytynee taas alkukesästä Kallaveden aalloilta. Katsotaan mihin lauluristeilymme vie tällä kertaa!

p.s. Toivottavasti ääni palaa huomiseen mennessä…

Kommentoinut Jaana Turunen 14. helmikuu 2012 11:23

Voi Pia, sinäkin. Katsopas minun äskeinen blogini… Ja tykkäyspeukku kommentillesi!

Kommentoinut Pia Hakkarainen 14. helmikuu 2012 10:56

Vaikka minullakin oli keuhkoputkessa ongelmia jo aamusta lähtien, onnistui laulaminen hyvin ihan retken loppuun saakka. Siinä vaiheessa kävi kyllä kotisohva jo mielessä, mutta pyörähdin vaan pikaisesti kengät vaihtamassa ja kurautin Neulamajalle 40-vuotissynkkäreille. Siellä piti vielä karaokea 4 kappaletta vetäistä ja puolen yön jälkeen kotiuduin sitten lepäämään. Siinä vaiheessa äänenlähtö oli jo lähellä. Nyt sitten ollaankin flunssaa potemassa kotona ja harmittaa himskatisti kun en pääse kuoroon kun seuraavakin kerta jää väliin työmatkan takia. Nyt on Jaanan laittamat stemmat tarpeen. Voi edes niitä kuunnella kotona että ei ihan tipu kärryiltä. Nyt olis kyllä aikamoiset soundit tarjolla, tosin äänen kestävyys voi loppua koska tahansa 😉 Oli kyllä elämys laulaa Valamon kirkossa. Ja toinen – todella erityyppinen – elämys siellä mekaanisen musiikin museossa. KÄvi mielessä että näkeeköhän kummityttöni Aura painajaisia Mr. Kempfin ”käsittelystä”, mutta on tosiaan tainnut noissa teatteriporukoissa oppia näkemään ja kuulemaan kaikenlaista niin kuin hän itsekin asian pontevasti ilmasi 🙂 Pysykää porukat terveinä! Ja mukavaa ystävänpäivää kaikille!

Kommentoinut Jaana Turunen 12. helmikuu 2012 19:42

Lisää valokuvia löytyy albumista Talvinen lauluretki 2012.

Viimeisimmät postaukset