Päämäärä mielessä

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 13. maaliskuu 2012 kello 11:09

Viime aikoina olen käynyt keskustelua useammankin klubilaisen kanssa siitä, että olisi kiva, kun tunneilla harjoiteltaville lauluille olisi joku päämäärä, esitys, jonka vuoksi tulisi työskenneltyä viimeiseen asti. Kuorollahan on tuleva konserttinsa, laulutaitotunneilla valmistaudutaan Kevätlaulajaisiin. Sen sijaan yksityis- ja pienryhmätunneilla kävijöiltä ne puuttuvat, ellei sellaista ole omasta takaa (juhlat tms.). Senpä vuoksi mieleeni putkahti hiihtolenkillä ajatus Iltamista.

Meillä on ollut erilaisia lauluiltoja; on laulettu karaokea yhdessä, kokoonnuttu mies- tai naisporukalla ja seilattu Kallaveden aalloilla laulamassa. Niille pitää saada jatkoa ja siten, että yhdessä laulamisen lomassa kaikki halukkaat saavat esiintyä yksin tai pienellä porukalla. Tässä viittaan aiempaan kirjoitukseeni Solistihommia. Siinä totesin, että Maestrassa ei joudu eikä pääse solistiksi; täällä ryhdytään solistiksi, kun siltä tuntuu. Estradi on siis avoin kaikille, joita sellainen kiinnostaa. Yhdet iltamat voisimme viettää kesäkuun alussa lauluristeilyn merkeissä (alustavasti ma 4.6.). Seuraavat voisivat olla syksyllä laululeirin yhteydessä.

Ensi syksyyn olen kaavaillut uusia tunteja. Päällimmäisenä on ajatus kiertävistä teemoista. Tästä ja muustakin lisää tuonnempana.

Kommentoinut Pia Hakkarainen 15. maaliskuu 2012 08:53

Loistava idea tuo lauluiltamat! Nilsiässä on mm. musiikin ystävät järjestäneet omia juttujaan, omat ”idolssit” laulunäytelmän kävin kerran katsomassa, ja sitten on näitä iltamia, jossa paikallisen karaokeklubin jäsenet ovat kukin esittäneet oman kappaleensa tanssiorkesterin tahdissa ja yleisö on saanut tanssia tai seurata esitystä. Siellä on pienet pääsymaksut kerätty, jolla on sitten saanut juoda kahvit paakkelseineen. Mukana oleva ystäväni on ollut erittäin innokas tästä toiminnasta ja kieltämättä on käynyt mielessä että olisihan tuo mukava itsekin joskus…  No olinhan minäkin kerran legendaarisella Nilsiän Halssilla (ennen hyvin suosittu tanssilava) karaoketansseissa laulamassa. Siellä oli helppo laulaa kun esiintymislava oli kaukana muusta yleisöstä, paikalla 80 prosenttisesti laulamaan tulleita ja vain osa muuta tanssiyleisöä. Jos joskus vielä oppisi jonkun laulun ulkoa niin sitten voisi oikeasti esiintyäkin eikä vaan tuijottaa sitä ruutua…

Viimeisimmät postaukset