Kevätkausi paketissa

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 2. toukokuu 2012 kello 20:29

Tänään oli kevään viimeinen klubitunti. Se käytettiin Albtrossin laululistan kertaamiseen niiltä osin kuin se oli vielä käymättä ja toisaalta niiltä osin, jotka tarvitsevat enemmän harjoitusta. Mukava oli huomata, että moni kappale sujuu jo huomattavasti paremmin ja helpommin kuin silloin, kun aloitimme harjoittelun. Vanha sanonta harjoitus tekee mestarin pitää siis hyvin paikkansa. Ihmettelimme myös porukalla, miksi jossain laulussa samat sävelet solahtavat ulos suusta sen kummempia miettimättä ja toisessa ne tuntuvat kohtuuttoman korkeilta ja kurkkua kiristäviltä.

Vietin eilisen vappupäivän bändin kanssa kappaleita harjoitellen ja täytyy todeta, että moneen kappaleeseen tulee aika paljon lisää virtaa bändin myötä. Vielä viisi yötä ja sitten tapetaan kalat Kallavedestä, kuten joku tänä iltana veisteli. Ehkäpä Savon kalat ovat tottuneempia ääneen kuin akvaariokalat, jotka säikähtivät pahan päiväisesti lauluamme Vanhassa Valiossa muutama viikko sitten. Maanantaina siis laitetaan satama soimaan ja laulu raikumaan. Eikä silloin tapeta kaloja, vaan lisätään elämäniloa itsellemme ja kaikille ohikulkijoille!

Viimeisimmät postaukset