Usein kysyttyä uusista tunneista ja vähän muustakin

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 22. elokuu 2012 kello 11:21

Uusista tunneista on riittänyt kysyttävää ja sen vuoksi ajattelin kirjoittaa asiasta lisää tänne blogiin. Usein kysyttyä -sivulla on paljon vastauksia klubiin, laulukouluun ja muuhun Maestran toimintaan liittyvistä asioista, mutta ei näistä. Tässäpä siis kysymyksiä ja vastauksia sekalaisessa järjestyksessä:

  1. Saako Maestra Pop -tunneille tulla muutkin kuin nuoret?

Saa. Suosittelemme sitä erityisesti nuorille kahdesta syystä: tunti kestää 60 minuuttia, eli on lyhempi kuin muut tunnit, ja ohjelmisto on sellaista, joka on paremmin tuttua nuoremmille kuin vanhemmille. Nuorten laulajien ääni kehittyy koko ajan huimaa vauhtia eikä sitä pidä rasittaa mm. liian raskailla laulutavoilla.  Se on syytä ottaa huomioon opetuksessa.

Maestra Pop -tunneilla lauletaan rock ja pop -musiikkia laaja-alaisesti eri vuosikymmeniltä. Tunneilla lauletaan jopa enemmän englanniksi kuin suomeksi. Tunneilla tutustutaan populäärimusiikin eri genreihin (tyyleihin) ja vuosikymmeniin monipuolisesti. Jos sellainen kiinnostaa, niin ehdottomasti mukaan! Tunnit pitää Teija ja suunnitelmien perusteella voin sanoa, että tulisin sinne itsekin, jos vaan aikaa olisi! (Ja aina joskus tulenkin!)

  1. Mitä Maestra Karaokelaulajat -tunneilla tehdään?

Tästäkin tunnista olemme Teijan kanssa ihan innoissamme! Olemme jututtaneet joitakin karaokeaktiiveja ja tunti syntyi näiden keskustelujen & Maestran oppimis- ja kehittymisnäkökulman yhdistelmänä. Silkkaa laulamisen iloa! -sloganimme nimittäin toteutuu silloin, kun onnistuu ja kehittyy.

Karaokelaulajat -tunnilla käydään läpi systemaattisesti tanssimusiikin tyylejä: valssia, humppaa, foxia, jiveä (tämä on enemmän tanssitermi kuin musiikkitermi), tangoa, jenkkaa, rumbaa jne. Niitä opetellaan laulamaan ”tyylinmukaisesti”. Jokainen tunti alkaa yhteisellä lämmittelyllä ja äänenkehittämissessiolla, kuten muutkin tunnit. Sen jälkeen on päivän teeman käsittely laulujen kautta.

Koska karaokea lauletaan pääasiassa yksin, tunneilla on Mestarikurssi -osio. Mestarikurssi-osiossa lauletaan yksin muiden kuunnellessa ja opettajan opettaessa (ei siis pelkkä palaute, vaan ihan oikeaa laulunopetusta). Osio on lyhyt ja paikkoja on kahdelle solistille kerrallaan. Yksinlaulaminen ei ole pakollista, vaan kuunteluoppilaanakin voi olla. Siitäkin oppii erittäin paljon! Mestraikurssin vuorovarauslistat kiertävät tunnilla.

Tunneilla ehditään myös kertaamaan ja opiskelemaan toivelauluja. Mikrofonilaulua ja muuta on myös ohjelmassa, kuten yhteisiä karaokeiltoja, joissa sitten nautiskellaan opitusta. Harjoitteluvaiheet toteutetaan ilman karaokelaitteita, sillä niiden kanssa on aika mahdoton tehdä tiettyjä asioita (mm. aloittaa keskeltä kappaletta, harjoitella tiettyä pätkää jne.).

  1. Saako pienryhmätunneille tulla muitakin kuin Lauluklubi Maestran jäsenet?

Saa tulla. Hinnat muille ovat hieman suuremmat kuin klubilaisille.

  1. Mitä pienryhmässä tehdään?

Pienryhmässä pureudutaan teemaan pääasiassa laulujen kautta, vähän samalla idealla kuin Karaokelaulajat-tunneilla. Tekniikkaklinikoilla voi tsekata omaa laulamista ja kysellä hankaluuksista. Siis miten voi helpottaa laulamista hankalissa paikoissa. Pienryhmän koko on 3-6 laulajaa ja siellä voidaan laulaa myös yksin, mikäli se sopii ryhmän jäsenille.

  1. Onko ryhmäopetuksesta mitään hyötyä? Kannattako minun ottaa yksityistunteja? Hyödynkö mitenkään ryhmätunneista?

Tämän mainion kysymyksen eri versiot tulevat esiin säännöllisesti ja osoittavat kysyjän syvää pohdintaa. Jos on pakko sanoa kyllä tai ei, niin kyllä ryhmätunneista on aina hyötyä. Kuten monessa muussakin asiassa, myös laulamisessa valkoisen ja mustan väliin mahtuu monta harmaan sävyä:

Ensimmäiseksi kannattaa kysyä itseltä, mitä laulamalla haluaa tehdä tai saavuttaa. Ääripäät ovat varmaankin mukavaa yhdessä laulamista ilman suurempia päämääriä ja ammattilaisura. Tähän skaalaan voi peilata omia toiveita ja haluja; mitä lähempänä tavoitteet on ammattilaisurassa ja esiintymisissä, sitä enemmän hyötyy yksityisopetusta. Mitä lähempänä toiveet ovat  harrastamista ja yhdessä tekemistä, sitä enemmän ryhmätunnit ovat hyvä vaihtoehto.

Perinteisesti vaihtoehdot ovat olleet joko yksityistunnit tai kuoro (lauluryhmä) tai karaoke. Yksityistunnilla saa henkilökohtaista ohjausta, mutta sieltä puuttuu ryhmän tuoma apu: ryhmässä on helpompi laulaa ja moni laulaa silloin paremmin kuin yksin! Kuorossa tai lauluryhmässä yhteismusisointi ja sosiaalisuus tuovat valtavasti iloa. Yhteiset harjoitusprosessit ja esiintymiset voimaannuttavat aika lailla. Kuorossa ei kuitenkaan ole paljon aikaa oman laulutekniikan kehittämiseen eikä sitä monessa kuorossa tehdä juuri lainkaan. Karaoke voi olla yksin tekemistä tai sosiaalista toimintaa, riippuen siitä harrastaako sitä yksin kotona vai yhdessä muiden kanssa. Siihen liittyy harvemmin laulamisen ja musiikin oppiminen muutoin kuin itse kuuntelemalla ja tekemällä.

Maestran toiminnassa on haluttu yhdistää nämä: tunneilla opetetaan paljon samoja asioita kuin yksityistunneillakin: tekniikkaa, tyylilajeja, fraseerausta, esiintymistä jne. Näitä kaikkia voi opettaa ryhmässä, osaa jopa paremmin kuin yksityistunnilla. Ainoa selkeä ero on se, että yksityistunneilla opettajan kontrollointi laulajaan on vahvempaa. Keskittyyhän hän pelkästään yhteen laulajaan.

Klubitoimintamme ideana on, että halutessa ryhmätuntien lisäksi voi ottaa myös Personal Maestran yksityis- tai pienryhmätunteja, joilla saa henkilökohtaisempaa opetusta. Se onkin ainutlaatuinen yhdistelmä, jota ei taida muualla ollakaan. Yksittäisistä laulutunneista on paljonkin hyötyä, kun samoja asioita on tutun opettajan kanssa harjoitellut jo ryhmässä.

Yksityistunnit versus ryhmätunnit asiaa miettiessä kannattaa myös pohtia sitä, miten muuten harjoittelee. Kummastako on enemmän itselle hyötyä, yksityistunneista ja omasta harjoittelusta vai ryhmäharjoittelusta ja mahdollisista yksityistunneista? Tuleeko kotona harjoiteltua lainkaan? Koetko osaavasi harjoitella itsenäisesti? Jos laulaa pelkästään kerran viikossa yksityistunnilla, siinä ei kauheasti edistymistä tapahdu, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos päämäärä on kehittymisessä.

Yksityistunneilta haetaan myös muitakin asioita kuin tekniikan hallintaa, esiintymisiin valmistumista tai ammattilaiseksi tulemista. Yhdelle laulaminen elävän säestyksen kanssa on kivempaa kuin karaoke, toinen haluaa kehittyä omaksi ilokseen ilman sen kummempia esiintymisaikomuksia. Joku haluaa päästä eroon laululukoista tai oppia laulamaan sen verran, että voi osallistua yhteislauluun perhejuhlissa tai joululaulutilaisuudessa. Aina on myös niitä, jotka haluavat eroon äänihäiriöistä tai saada vahvemman äänen.

Toivottavasti tämä pitkä vastaus ei uuvuttanut tai aiheuttanut ahdistusta oman harjoittelun vähyydestä. Tarkoituksena on haastaa pohdiskelemaan omia tavoitteita, jos tämä kysymys on askarruttanut. Pitäisi varmaan piirtää kaavio, jossa edetään kyllä ja ei -vastausten kautta toivottuun lopputulokseen :-).

Ensi viikolla ollaankin jo täydessä tohinassa. Laulutapaamisiin tunneilla!

Kommentoinut Jaana Turunen 22. elokuu 2012 13:35

Lounastauolla tuli vielä pari juttua mieleen:

  • Mestarikurssi-osio voidaan ottaa käyttöön myös pop-tunneilla, jos näin halutaan. Katsotaan, miten tunnit käynnistyvät ja mitä niillä kävijät toivovat.
  • Jos on tavoitteena parempi laulutekniikka (halusipa sitten yksityistunteja tai ryhmätunteja), Avoin laulukoulu -kurssi kannattaa käydä alkuun, sillä sen aikana saa varsin tuhdin paketin aiheesta. Niiden asioiden esittelyyn ei kannata laittaa aikaa yksityistunneilla, mutta niitä ”työvälineitä” siellä käytetään koko ajan. Avoimen laulukoulun ideaa voi verrata uimiseen: Sen sijaan, että heitetään syvään veteen ja katsotaan, miten homma sujuu (pysyykö pinnalla?), opetellaan ensin uintiliikkeet, joiden avulla voi pysyä pinnalla ja joita harjoittelemalla oppii uimaan paremmin :-). Ja toisaalta: jos on valmiiksi tyytyväinen omaan uimiseensa (=laulamiseensa) ja homma toimii, turhaa silloin on mennä enää uimakouluun (=laulukouluun). Laulukoulu ei siis ole ”pakollinen” tai edellytys muille tunneille osallistumiselle siis (tätäkin on kysytty useasti).

Viimeisimmät postaukset