Ensimmäinen viikko takana

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 31. elokuu 2012 kello 11:30

Onpa ollut mukava nähdä kesän tauon jälkeen! Kausi on nyt pyörähtänyt käyntiin kaikissa ryhmissä, paitsi Siilinjärven Avoimessa laulukoulussa, joka alkaa tulevana tiistaina. On siis pienen yhteenvedon aika:

Maanantaina tunnit alkoivat uudella Maestra Pop -tunnilla uuden LauluMaestran Teijan johdolla. Kun tulin itse koululle varttia ennen seuraavan tunnin alkamista, käytävässä oli jo odottelijoita korvat höröllään. Mitä tuolla tehdään? Onko se Proud Mary? Voiko sinne vielä mennä? Kyllä voi ja kannattaakin mennä, jos pop ja rock kiinnostaa!

Viime keväänä saimme jo kuulla, että emme saa maanantaisin salia käyttöömme ja tunnit siirtyivät musiikkiluokkaan. Luokka on muuten ihan hyvä tila, mutta aika ahdasta alkaa olla, kun paikalla on nelisenkymmentä laulajaa, kuten tänä maanantaina laulutaito 2 -tunnilla. Viime vuodesta muistan, että sekä syksyn että kevään ensimmäisenä maanantaina oli tosi paljon väkeä tunnilla, mutta sen jälkeen vähemmän. Ehkäpä mahdumme sinne jatkossakin sulassa sovussa :-).

Eilen alkoi lisää uutta: Kuopion Avoin laulukouluryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa parinkymmenen laulajan joukolla ja pääsimme heti kättelyssä varsin pitkälle. Palaan vielä tuonnempana tunneilla tulleisiin kysymyksiin. Illan päätti uusi Karaokelaulajien tunti, joka alkoi niin tyypillisesti: tekniikka ei toiminut alussa, vaikka kaikki oli ollut kunnossa pari tuntia aiemmin, kun kokosin laitteet! Mystisten ongelmien jälkeen homma saatiin kuitenkin käyntiin. Hässäkässä unohtui mestarikurssilistan kierrätys, joten ensi viikon halukkaat mestarikurssilaiset, ottakaa levyt mukaan!

Laulukoulussa kysyttiin ja kommentoitiin taas suoraan aiheen ytimestä: Miksi nannnannaassa ilmat tuntuivat loppuvan kesken, vaikka kaikki muu meni hyvin? Kun ilmat loppuu kesken, on kaksi vaihtoehtoa: ilmaa ei ole ottanut tarpeeksi alunperin (en usko, että näin kävi tällä kertaa) tai jostain syystä ilma ”karkaa” laulun aikana ulos. Karkaaminen johtuu äänihuulten fuskaamisesta (joko satunnaisesti tai tapana tai vaurion vuoksi) ja vaillinaisesta hengitystuesta (siis keskivartalon lihasten työtä). Huolissaan ei kannata olla, jos ongelma ei tule vastaan kaikessa laulamisessa. Opettaja aikoo kuitenkin olla korvat tosi höröllään jatkossa asian suhteen, jotta saadaan ”vaiva” pois tästäkin harjoituksesta.

Myös laulunopettajien koulukuntaeroja pohdiskeltiin. Kuulimme, kuinka joku oli saanut ohjeen pitää suun pienenä, kun minä pyysin avaamaan sitä enemmän. Koulukuntaeroja on toki. Isoin ero taitaa olla klassisen musiikin opettajien ja rytmimusiikin (pop, rock, jazz, siis kaikki muu paitsi klassinen) välillä. Klassisessa musiikissa on tietty ääni-ihanne, jota kohti ääntä kehitetään. Rytmimusiikin puolella ei varsinaista ihannetta ole, vaan soundi määräytyy muusiikin ja tulkinnan perusteella. Molempien koulukuntien tavoite on kuitenkin terveesti toimiva ääni ja näitä periaatteita käydäänkin laulukoulussa.

Kannattaa myös muistaa, että olemme erilaisia ja tarvitsemme erilaisia ohjeita. Joku ohje on hyvä ja tarpeellinen yhdelle, mutta vie toisen täysin harhaan. Tulette vielä huomaamaan senkin, että saatan antaa aiemmin hyvin toimineen ohjeen ja huomaan, että se olikin täysin väärä ja sitten muutetaan lähestymistapaa. Siksi mitään yleispäteviä neuvoja on vaikea antaa. Itsensä tunnustelu ja oman kehon kuunteleminen ovat tärkeimmät välineet äänenkäytön kehittämisessä. Jokainen on oman itsensä ekspertti ja kaikki, mikä tuntuu hyvältä, on oikein. Kutina kurkussa, rykimisen tarve ja äänen käheytyminen varoittavat epätaloudellisesta ja pahimmillaan vaurioittavasta äänenkäytöstä.

Laulukoulussa heitettiin minulle lopuksi aikamoinen haaste ja pyydettiin opettamaan, miten laulaa kuin Marco Hietala. Haaste on otettu vastaan!

Kommentoinut Jaana Turunen 31. elokuu 2012 12:06

Marcon ja kumppaneiden erinomaista laulua voi kuunnella vaikkapa Northern Kingsien esityksenä. Mainio näyttö näiden herrojen laajasta äänialasta löytyy täältä. Vaikka ei olisikaan metallimusiikin superfani, niin näistä esimerkeistä ei voi kuin innostua!

Viimeisimmät postaukset