Kolmimuunteinen ja muuta uutta

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. marraskuu 2012 kello 12:03

Vasta lauantaiaamuna 3.11. tajuntaani jysähti että sehän on PYHÄPÄIVÄ – ja olisinkin voinut osallistua laululeirille… Mukana olleilla oli ilmeisen hauska ja antoisa viikonloppu uusien laulujen ja yhdessäolon merkeissä.

En sentään ihan tumput suorina viikonloppuani viettänyt minäkään. Kuuntelin lauantaina täpötäydessä tuomiokirkossa Mozartin Requiemin, joka esitettiin paikallisin voimin. Se on kauneimpia musiikkiteoksia mitä tiedän. Parvelta näin orkesterin, en laulajia, mutta koko esitys kuului sinne erinomaisesti. Tätä ennen olen kuullut teoksen livenä ainakin Helsingissä ja Prahassa, kaupungissa joka arvosti ja kohteli Mozartia hyvin. Olen myös nähnyt Don Giovanni -oopperan Prahassa samassa oopperatalossa, jossa mestari itse johti sen kantaesityksen. Ja olen vartijalta salaa hipaissut koskettimia pianossa, jolla Mozart soitti ja sävelsi Bertramkassa, erään ystävänsä kodissa joka nyt on museo.

Sekä popissa että laulutaidossa laulettiin tällä viikolla Dingo-kipaleita. En ole koskaan Neumannia kaksisena laulunikkarina pitänyt, mutta Dingohan oli ilmiö jolta ei voinut välttyä 1980-luvulla. Pop-tunnilla tempaisimme Teijan johdolla Levottoman Tuhkimon jazz-sovituksena – ja sehän svengasi kuin hirvi! Ja opin uuden musiikkitermin: kolmimuunteinen. Kysyin mitä se tarkoittaa, ja Teijan selityksestä ymmärsin että se on muun muassa sitä kun triolikomppi ta-ta-ta jazzissa muunnetaan muotoon doo-wah. Selvä homma.

Taskuhuulia availlaan laulutaidon alkulämmittelyissä edelleen ahkerasti. Hyvää ja hyödyllistä kurkkujumppaa, ja onnistumisen riemu on suuri. Mutta solfaa minun pitäisi harjoitella rutosti, että pääsisin onnistumisen elämyksiin siinäkin. Mutta kun…en tahdo ehtiä. Oikeammin sanottuna en ehdi tahtoa, kun on muka niin paljon muutakin tähdellistä tekemistä. Se on kuule valintakysymys, Marita!

Kuorossa otettiin laululeirin ohjelmasta työn alle Kärjen ja Helismaan kupletti Linjuriauto. Voi pojat, siitä tulee kuorolle takuuhitti! Niin hauska sovitus että oksat pois. Odotan myös vesi kielellä milloin käydään käsiksi samassa nuottinipussa olevaan Piazzollan tangoon. Voin vain kuvitella että se on hieno, tyylikäs ja vaikka mitä.

Jaana raotteli jo kevään Maestra-lukujärjestystä ja hyvältä näyttää. Teematunnit ovat uutuus jota en varmasti jätä väliin, kuten en mitään muutakaan mihin suinkin pääsen. Nälkä kasvaa syödessä!

– Lykkyä tykö niille kuorolaisille, jotka tänään vetäisevät yllätysnumeron torilla ja kauppakeskuksissa. Tanssikaupunki Kuopio kampanjoi myös laulun asein.

Viimeisimmät postaukset