Miksi laulan? Osa 3: Poweria pienryhmästä

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 22. marraskuu 2012 kello 20:00

Laulua voi harrastaa monin tavoin: yksi liittyy kuoroon, toinen hankkii karaokelaitteet, kolmas käy laulutunneilla. Joku laulaa bändissä, joku omaksi ilokseen. Monenlaisia lauluryhmiä löytyy myös aina duosta lauluyhtyeisiin. Lauluklubi Maestrasta löytyy tätä kaikkea. Onkin vähän syytä esitellä asiaa tarkemmin ja samalla joitakin laulajistamme. Tämä on kirjoitussarjan Miksi laulan? Osa 3: Poweria pienryhmästä.

Erilaisia pienryhmiä on kyselty koko lauluklubin olemassaolon ajan. Joitakin säännöllisesti kokoontuvia kokoonpanoja on syntynyt laulukavereiden kesken ja tänä syksynä olemme myös kokeilleet avoimia pienryhmiä. Mikä omassa pienryhmässä on parasta? Siitä kertovat Anu ja Riitta (duotunnit) sekä Sakke ja Pekka (kvartetti).

  • Miten ja milloin aloitit laulamisen?

A: Alun perin lauloin kuorossa ala-asteella; sitten harrastus oli hyllyllä parikymmentä vuotta. 2000-luvun taitteesta lähtien olen laulanut kansalaisopistossa ja Musiikinystäväin Musiikkiopistossa ennen Maestraa.

R: Laulamiseen liittyvät mieluisat muistot liittyvät Liminkaan ja kansakoulun kevät-ja joulujuhliin, joissa olin usein mukana. Hymyten muistelen mm. rooliani ”suuri metsän sieni” hienoine hattuineen. Samaisella paikkakunnalla vaikutti tuolloin aktiivinen musiikinopettaja Heikki Sarvela, jonka ansiosta paikkakunnalle perustettiin nuorisokuoro- & -orkesteritoimintaa. Molemmissa olin mukana, orkesterissa soitin viulua. Ouluun muutettuamme em. harrastukset sitten vain jäivät unholaan pitkäksi aikaa. Kipinä jäi kytemään… kunnes Jaanan Avoin laulukoulu ilmoitus vei mukaansa.

S: Lapsena lauloin lapsikuorossa, mutta aktiivinen harrastaminen jäi kasvamisen myötä. Musikaalisessa perheessä kasvaneena olemme kuitenkin perhepiirissä laulaneet aina vuosittaisten tapaamisten yhteydessä. Meitä laulavia sisaruksia on 7. Aikuisella iällä Maestra on ensimmäinen kuoro, johon tulin mukaan pari vuotta sitten.

P: Aloitin laulamisen Maestrassa syksyllä 2011. Aiemmin lauloin Puijon Laulun mieskuorossa.

  • Miksi laulat ylipäätään?

P: Laulaminen on mukavaa ja rentouttavaa. Haluan parantaa laulutaitoani ja saada haasteita lauluun mm. pienryhmistä. Kuorossa laulaminen on mukavaa ja samalla sosiaalinen tapahtuma. Helpottaa työstressiä.

S: Kyllä se on varmaan se kokonaisvaltainen hyvän olon tunne joka valtaa laulaessa.
Haasteiden ottaminen ja niiden voittaminen ja sen myötä taas kerran se hyvän olon tunne.
Laulaminen on välillä hyvin tunnepitoista ja joskus tunnekuohu on jopa estänyt laulamisen.
En muista kuka tai missä on sanottu tai kirjoitettu, mutta laululla on voimaannuttava vaikutus.

A: Siihen on monia syitä. Laulaminen on älyttömän hauskaa. Oikeasti se virkistää mieltä ja saa hyvälle tuulelle. Se on yksi väylä ilmaista tunnetiloja. Laulaminen on jotain vain sinulle itsellesi, se on vastapaino työlle ja muulle elämälle jossa usein joku on vaatimassa sinulta jotain.

R: Laulaminen , erityisesti yhdessä laulaminen, vaan on niin mukavaa , innostavaa , rentouttavaa! Itse laulamalla laulu vaan tulee jotenkin lähemmäksi ja omaksi. Yhdessä laulamalla kokemus tulee jaetuksi ja mikä onkaan sen mukavampaa.

Miksi laulat nimenomaan pienryhmässä?

R: Alusta asti aktiivisesti mukana olleena nälkä oppia uutta, sekä teknisesti että tulkinnallisesti, mahdollistuu ja kertautuu tehokkaasti laulutunneilla. Ammattinsa osaavan opettajan ohjauksessa on helpompi omaksua juuri itselle olennaiset neuvot. Lisäksi yhdessä toisen, samaa äänialaa laulavan Anun kanssa on riemukasta ja sopivan haasteellista valmistella kaksiäänisesti lauluja ” ”laidasta laitaan” , tavoitteena myös niiden julkisesti esittäminen.

A: Duotunnilla harjoitellaan jonkin verran laulutekniikkaa ja käydään läpi hyvin erityyppisiä lauluja, joita ei välttämättä muutoin tulisi laulettua. Duotunneilla Riitan kanssa yhdessä laulaminen on erityisen hienoa; on kivaa kun voi laulaa monenlaisia kappaleita klassisesta poppiin, stemmoissa tai ilman, ja jakaa onnistumiset ja epäonnistumiset toisen kanssa. Ehkä myös pienryhmätunneilla saa enemmän itsestään irti ja kehittyminen saattaa olla nopeampaa (vaikka perin hidasta se on silti :-). Pienryhmätunnilla voi tarvittaessa harjoitella vaikkapa esiintymistä varten ja hieroa jotain biisiä niin kauan että se sujuu varmasti.

P: Pienryhmässä laulamiseen saa hyvää opetusta ja on mukava esittää opeteltuja lauluja eri tilaisuuksissa muille kuorolaisille.

S: En koe olevani niinkään yksinlaulaja vaan vahvimmillani nimenomaan ryhmässä, isossa tai pienessä. Lauluyhtyeessä voi myös paremmin vaikuttaa laulettaviin lauluihin, ryhmän dynamiikka huomioiden. Jos on vähänkään esiintymishaluja, mutta yksinlaulaminen tuntuu liian haasteelliselta, ryhmässä laulaminen ja esiintyminen on siinäkin mielessä helpompaa.

  • Mikä on parasta pienryhmässä?

S: Suora ja henkilökohtaisempi palaute ja sitä kautta paremmat mahdollisuudet kehittää omia haastealueita. Lisäksi ryhmässä toteutuu yhdessä tekemisen meininki. Lisäksi business maailman termein ”best practises” eli parhaitten ”tapojen” hyödyntäminen. Käytännössä siis toisilta oppiminen.

P: Kun huomaa, että vaikeatkin laulut oppii. Lisäksi gospel-laulut ovat tuoneet lauluohjelmaan mukavaa haastetta. Hyvä ja innostava opetus.
A: Rentous ja pakottomuus. Se tekee tästä hauskaa.

  • Kenelle pienryhmätunnit sopivat?

P: Vaikea eritellä. Mielestäni kaikille, jotka haluavat laulaa.

R: Jokaiselle, joka haluaa edistää taitojaan tehokkaasti ja  hakea itselle sopivaa tyylilajia kokeilemisen kautta.

S: Pienryhmätunnit sopivat kenelle tahansa, taitotasoon katsomatta.

A: Jos haluaa laulaa vähän enemmän ja oppia vähän nopeammin – go ahead

  • Miksi kannattaa laulaa pienryhmässä?

A: Se on hauskaa ja sitä paitsi monella tapaa terveellistä! Laulaminen on hyödyllinen kansalaistaito. Kuvittelepa vaikka erilaisia juhlia tai juhlapäiviä – minkälainen olisi joulu ilman että kukaan laulaisi joululauluja? Pienellä harjoittelulla useimmat meistä pystyvät yksin tai pienellä porukalla ilahduttamaan sopivalla laululla vaikka työpaikan juhlissa tai syntymäpäivillä.

S: Asiantuntevassa opastuksessa oppi tuntemaan omat vahvuutensa sekä kehitysalueensa. Henkilökohtainen palaute ja opastus vaikka muutamankin tunnin aikana voi saada paljon aikaan omassa laulamisessa.
P: Laulusta voi löytää itselleen ihan uuden harrastuksen; se rentouttaa ja on mukava laulaa hauskassa porukassa.

A: Erityisesti niiden, joilla on jäänyt lapsuudesta tai aikaisemmasta elämästä laulamiseen liittyviä traumoja, jotka estävät laulamisesta nauttimisen, kannattaa tulla kokeilemaan laulutunneille. Samoin niiden, jotka kuvittelevat että he eivät osaa yhtään laulaa, kannattaa ehdottomasti tulla mukaan. Mutta jos jollekin laulaminen sinänsä on kauhean vastenmielistä, silloin voinee harkita muuta tekemistä :-).

Maestran avoimet pienryhmätunnit ovat keskiviikkoisin seitsemältä. Pienryhmätuntien teema vaihtuu viikoittain. Mukaan mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä 3-6 laulajaa. Oman, vakiintuneen kokoonpanon voi perustaa laulukavereiden kanssa. Pienryhmä voi kokoontua säännöllisemmin tai epäsäännöllisemmin omien halujen ja mahdollisuuksien mukaan.

Viimeisimmät postaukset