Miksi laulan? Osa 4: Yksityisopetusta laulutunnilla

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 27. marraskuu 2012 kello 09:11

Laulua voi harrastaa monin tavoin: yksi liittyy kuoroon, toinen hankkii karaokelaitteet, kolmas käy laulutunneilla. Joku laulaa bändissä, joku omaksi ilokseen. Monenlaisia lauluryhmiä löytyy myös aina duosta lauluyhtyeisiin. Lauluklubi Maestrasta löytyy tätä kaikkea. Onkin vähän syytä esitellä asiaa tarkemmin ja samalla joitakin laulajistamme. Tämä on kirjoitussarjan Miksi laulan? Osa 4: Yksityisopetusta laulutunnilla.

Laulua on perinteisesti opetettu mestäri-kisälli -menetelmällä. Ohjaus on henkilökohtaista ja siksi hyvin intensiivistä. Laulutunnilla opetellaan niin laulutekniikkaa kuin musiikkityylejä ja niiden ominaispiirteitä. Myös tulkintaan ja esiintymiseen paneudutaan laulutunneilla.

Laulutunneilla käymisen motiivit ovat hyvin moninaiset. Kaikki eivät haaveile tulevasta oopperaurasta tai tangokuninkaalisen tittelistä. Mikä sitten houkuttaa käymään laulutunneilla? Siitä kertovat Leena, Jaana ja Jaska.

  • Miten ja milloin aloitit laulamisen?

L: Olen aina tykännyt laulamisesta ja laulanut yhteislaulutilaisuuksissa ja partiossa. Tauon jälkeen liityin Maestraan syksyllä 2010. Omat laulutunnit aloitin keväällä 2011, kun halusin yllättää ystävät kesämökin tupaantuliaisissa. Silloinkin halusin vielä kaverin laulamaan kanssani. En uskonut uskaltavani laulaa yksin.

J: Mitä siitä nyt on? Tuleeko vuoden alusta jo kolme vuotta? Olimme Jaanan kanssa samoissa juhlissa ja hän laulatti juhlakansaa ja olin oitis myyty. Siiloin kuulin laulukoulusta ja heti ilmottauduin seuraavalle kurssille.

Jsk: Olen laulanut lapsuudessa ja nuoruudessa.

  • Miksi laulat ylipäätään?

Jsk: Laulaminen on riemullista ja terapeuttista!

J: Koska se on älyttömän kivaa. Ensimmäinen kipinä tuli joskus 20v sitten, kun ystäväpiirissä oli ihmisiä, jotka lauloivat tai olivat bändihommissa mukana, joten yhteisissä pippaloissa silloin tällöin alkoi laulu raikaa. Ja se oikeasti kuulosti hyvältä, kun oli osaavia ihmisiä laulamassa. Silloin oli helppo täysin toistaitoisena roikkua mukana ja kokea itsekin onnistumisen iloa laulamisessa.

Mutta, koska minulla ei ole minkäänlaista aiempaa laulutaustaa, niin siihenpä se sitten jäi. Takana kummitteli ala-asteen kerran kuussa luokan edessä pakolla lauletut yksilaulukokeet. Mihinkään harrastekuoroon en edes ajatellut hakevani, koska niissähän on koelaulu. Kuka sellaiseen uskaltaa mennä, kun ei osaa laulaa? Kun kuulin laulukoulusta ja  Jaana sanoi taikasanat: ”Yksin ei tarvitse laulaa milloinkaan, jos ei halua”, enää ei edes sitä matalaa kynnystä ei ollut.

L: Nautin suunnattomasti laulamisesta. Hienoa huomata, että oppii uutta ja lauluäänikin kehittyy käytön myötä. Laulaminen tekee aina niin iloiseksi. Laulamisen sosiaalinen merkitys on myös suuri. Laulamalla tapaa samanmielisiä ihmisiä ja yhteiseen päämäärään (esim. konsertti) tähtääminen luo mukavaa yhteishenkeä.
Laulaminen on myös minulle hyvin mieluinen tapa virkistää muistia ja muutenkin parantaa jopa fyysistä kuntoa (mm. hengitys).

  • Miksi laulat juuri laulutunneilla?

J: Koska siihen on mahdollisuus. 🙂

L: Laulutunnit alkoivat vähän vahingossa. Eli pyysin apua parin laulun esittämiseen ja kun tuon ensimmäisen kynnyksen yli pääsi, niin jäi melkein kuin koukkuun mukavaan harrastukseen. Laulutunneilla voi laulaa sellaisia lauluja, jotka tuntuvat omilta ja minulle sopivilta.

Laulutunneilla voin keskittyä ja saada ohjausta nimeenomaan aina työn alla olevan laulun tulkintaan ja silloin laulun sanoma aivan kuin avautuu. Silloin pystyn eläytymään laulun esittämiseen ja laulu herättää hyvin voimakkaitakin tunteita ja elämyksiä. Koen, että minulla on kerrottavaa vaikka vain kuvitteellisille kuulijoille.

Jsk: Haluan opetusta ja ohjausta laulamisessa.

  • Mikä on parasta laulutunneilla?

Jsk: Opetus on ollut todella ammattitaitoista ja palkitsevaa, lauluntaidot ovat kehittyneet.

L: Se kun saa laulaa itselle tärkeitä lauluja ja saa kannustusta omille vahvuuksille (joita ei välttämättä ole edes itse tiedostanut aikaisemmin). Laulutunneilla saa henkilökohtaisia ohjeita omien heikkouksien korjaamiseen.  Onnistumisen tunne ja ilo, jonka jokainen laulutunti antaa. Myös mokaamisen pelko helpottaa. Toivottavasti oppii ymmärtämään ja hyväksymään virheetkin ja osaa unohtaa ne ja jatkaa eteenpäin.

J: Siellä oppii parhaiten ja saa juuri omiin tarpeisiin neuvoja ja erittäin kannustavaa palautetta ja tukea.

  • Kenelle laulutunnit sopivat?

L: Jos esim. haluat yllättää ystävät, omaiset tai vaikka työtoverit, niin laulu voi olla hieno juttu. Varmasti helpottaa, jos laulua hioo muutaman kerran opettajan kanssa. Henkilökohtainen laulu on varmasti muistissa säilyvä, hyvä lahja esim. syntymäpäivillä. Siinä sitten näkee, miten itse kokee laulutunnit. Minulle niistä tuli melkein riippuvuus.

J: Mielestäni laulutunnit sopivat kaikille. Kyllähän minäkin olin maha kuralla ensimmäiselle yksityistunnille mennessäni; edelliset yksinlaulut ala-asteella olivat juuri niitä, josta sain kammon yksinlauluun. Mutta Jaanan erittäin kannustava, positiivinen ja ammattitaitoinen ote sai äkkiä pelot unohtumaan ja suunnilleen metrin ilmassa liitelin pois tunnilta. Vieläkin tietysti välillä menee uhkaavan läheltä nuottia, mutta nyt pystyy jo nauramaan sille ja yrittämään uudelleen.

Mikä parasta, siellä saa laulaa ja opetella juuri niitä mielibiisejään! Osa opettelemistani kappaleista on tuntunut järkyttävän vaikeilta alussa ja olenkin välillä miettinyt miksi ihmeessä tämän valitsin, mutta niinpä vaan on Jaana saanut taottua umpiluuhunkin sävelkulut ja on se huikea fiilis sitten lopulta, kun laulun osaa. Nuotteja en osaa, lataan biisit kännykkään ja opettelen niitä sitten omalla ajalla kuuntelemalla.

Jsk: Laulamisen taito, laulamisen nautinto ja -riemu ovat asioita,  jotka ovat kaikkien saatavilla oikessa ohjauksessa.  Jaana on ollut mahtavan hyvä kouluttaja: hän kannustaa ja kiinnittää laulamisen kannalta oikeisiin asioihin huomiota. Suosittelen lämpimästi!

Personal Maestran laulutunteja pitävät Kuopiossa Jaana ja Teija.

Viimeisimmät postaukset