Käyttäjän Marita Jama lähettämä 14. helmikuu 2013 kello 21:42

Jazzin teematunnit loppuivat tänään. Nyyh! Mutta olipa ihana uiskennella noissa virvoittavissa sävelissä nämä viisi kertaa. Jazz on minulle luontevin tapa laulaa, se sopii äänialaani ja sisäiseen pulssiini. Kuulin ja kuuntelin nuorena paljon tätä musiikkia, niinpä kaikki Teijan valitsemat laulutkin olivat minulle tuttuja. Tykkäisin laulaa workshopissa ja kokeilla säestäjän kanssa, mitä kaikkea voi saada laulusta irti. Pitäneisi laittautua yksityistunnille sen rakkaan Stormy Weather’ini kanssa…

Kuorossa palasimme negro spiritual -keikan jälkeen treenaamaan muuta ohjelmaa: Kotkan poikii, Suomen laulu, Kun kävelin kesäillalla. Suomen laulu on sopraanoille aivan hardcorea, tappavan korkea. Mutta sinne vain aikovat kivuta Jaanan hellittämättömällä kannustuksella – ja epäilemättä tulevat myös pääsemään. Ilokseni huomasin että stemmat olivat aika hyvin muistissa, tai siis palasivat pääosin parin toiston jälkeen. Mutta aina on jokunen hämärä kohta, joka ei ota tarttuakseen päähän. Niitä saa tankata ihan sikana eikä aina onnistu siltikään. Itsepäisellä nupillani on ”valikoiva” muisti.

Jaana vilautti mahdollisuutta kuoroharkkojen pidentämisestä syksyllä. Varmasti tarpeen sitä mukaa kun kehitymme ja Jaana voi alkaa teettää meillä yhä kunnianhimoisempia juttuja. Minusta ajatus kaksiosaisesta harjoituksesta on mainio. Tauolla kaffetta termarista käntyn kera – ja taas mentäis! Tauot myös edistäisivät sosiaalisuutta joukossamme, sillä eihän eväitä yhdessä tuppisuina nautita! (No juu, ei nyt sentään riehaannuta pikniktunnelmiin, laulaminen on ja tulee olemaan se pääasia.)

Tauoista puheen ollen, kuulin radiosta ohjelman tauoista musiikin osana – siis siitä mitä on nuottien välissä. Taitavan säveltäjän/esittäjän käsissä tauot ovat mahtava ilmaisuväline. Ohjelmassa soitetuista esimerkeistä minut lumosi etenkin Maria Kalaniemen harmonikkasoolo; hän toden totta ”soitti” myös tauot. Tämänkin ihanuuden kuulin aivan sattumalta. Kannattaa pitää radiota (Yle1) auki!

Ensi viikolla alkavat musikaalin teematunnit. Toivon että mukana on myös jotain lempimusikaalistani West Side Story. Muistan, kuinka musiikkitoimittaja Cay Idström esitteli uutuuden tuoreeltaan radiossa ja Leonard Bernsteinin energiset sävelet iskivät heti tajuntaan. Olin silloin 11-vuotias – en siis vielä musikaalin varsinaista kohderyhmää, mutta eläydyin täysillä musiikkiin ja tarinaan. Muutama vuosi myöhemmin raahasin äitini katsomaan elokuvaversiota ja petyin, kun hän ei ymmärtänyt. Sukupolvien kuilu aukeni välillämme.