Mietteitä viikon varrelta

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 16. helmikuu 2013 kello 17:15

Viime aikoina on tapahtunut taas sen verran paljon, että palaan niihin vielä kerran tässä blogissa. Marita on onneksi kommentoinut asioita suoriltaan, joten tärkeimmät kuulumiset on saanut lukea täältä tuoreeltaan.

Tammikuun sairasteluista on ollut vähän muutakin harmia kuin se, että ääni katosi (eikä ole ihan normaali vieläkään) ja jouduin jättämään tunteja väliin. Moni muukin homma jäi nimittäin tekemättä ko. aikana ja viimeiset pari viikkoa olen koettanut saada myös rästihommat tehtyä. Tähän klubitoimintaan ja muuhun liittyy kaikenlaista suunnittelua ja järjestelyä, joiden määrän huomaa aina tällaisina ruuhkahuippuina.

Alkutalveen mahtuu paljon myös hyviä juttuja: Matkuksen ja Kallaveden kirkon onnistuneet keikat, mukava Avoin laulukoulu -ryhmä, Kukkumarallan kehittyminen, Beatin kasvaminen ja ihanat laulajat, laulutaitotuntien  vaikeiden laulujen oppiminen ja omat valmistelut ensi viikon laulukurssiin.

Matkuksessa kaikki kuorot esiintyivät edukseen, vaikkakin pieniä yllätyksiä ilmaantui matkan varrelle. Kukkumarallan esitykseen emme vielä osanneet laittaa mikitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Kuorolaiset lauloivat kuitenkin reippaasti kaiken kansan katsellessa. Maestralaulajien kuoro täräytti lavalta oman osuutensa vahvasti -vaan flash mobissa meno oli vähän ponnetonta (tiedän, olisi pitänyt laulaa kappale läpi ennen, ei muistettu marraskuulta). Beat esitti laulunsa yllättäen kahteen erään ja täytyy sanoa, että noista nuorista voi olla todella ylpeä! Myös ne laulajat, jotka olivat juuri liittyneet kuoroon, nousivat lavalle ja osasivat osuutensa.

Kallaveden kirkossa oli sunnuntaiaamun kankeutta ilmassa, kun aloitimme äänen avauksen. Enkös ollutkin oikeassa, että sellaista todella tarvitsee tuohon aikaan (vapaapäivän) aamusta? Kappaleemme eivät ole helpoimmasta päästä, mutta ne menivät erittäin hyvin harjoitusmääriin nähden. Jos tulkitsin oikein, jumalanpalveluksesta poistui pöllämystyneitä kuorolaisia: viimeisen kappaleen ”flow” (kuten Anu asian mainiosti ilmaisi) oli varsin tyrmäävä kokemus itse kullekin. Spontaanit aplodit kertoivat myös musiikin ja tunteen välittymisestä. Ei tullut kahta reissua Kallavedelle tällä kertaa! (Eka & vika samalla 😉

Avoimen laulukoulun laulajien kanssa olemme käyneet laulukouluasiat läpi kertaalleen ja jäljellä on enää viimeinen tapaaminen -paitsi että laulukoululle saattaa syntyä jatkosryhmä loppukevääksi. Jos muistan oikein, niin toteutuminen on yhdestä laulajasta kiinni. Laulukoulussa olemme myös seuranneet Johannan menestystä the Voice of Finlandissa. Toivotamme onnea matkaan! (Ja odotamme innolla tulevia esityksiä!)

Laulutaitotuntien ohjelma on ollut tänä vuonna työläämpää kuin aiemmin. Syykin on selvä: laulut ovat suurimmalle osalle vieraita ja aikaa kuluu laulujen oppimiseen. Jos olen tulkinnut oikein, niin syksyn alkujärkytys on pikku hiljaa vaihtunut löytämisen iloon. Moni laulaja on kommentoinut, että tänä vuonna on tullut opittua monta uutta ja ihanaa laulua, joihin ei olisi muutoin törmännyt.

Pertti toivotti torstaina minulle hyvää lomaa, johon spontaani reaktioni oli, ettei tässä lomalle olla menossa. Olen nimittäin menossa laulukurssille itse ja kurssin ohjelma kestää aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Tiivis tahti on siis edessä. Tapasin kuitenkin tänään Mervin kaupassa ja hän laittoi vähän perspektiiviä tähän loma – ei-loma ajatteluun. Kurssin aikana minun ei nimittäin tarvitse huolehtia kenenkään syömisistä, nukkumisista tai pukeutumisista ja se sijaan, että lietson teitä laulamaan entistä paremmin, olen itse ”kohteena”. Sehän on ilmiselvä irtiotto arjesta!

Mukavaa lauluviikkoa teille kaikille! Seuraavan kerran tapaammekin tuoreiden kurssiterveisten merkeissä!

Viimeisimmät postaukset