Mitä sä teet kesällä?

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 14. kesäkuu 2013 kello 19:30

Tuntien päättyessä toukokuussa Anu ihmetteli, mitä ihmettä teen kesätaukomme ajan. Lomaa ei todellakaan ole kolmea kuukautta, mutta sitäkin tietysti mukaan mahtuu. Tässäpä vähän kesäpuuhistani:

Viime viikonloppuna osallistuin Tampereen Sävel -kuorotapahtumaan, kuten aiemmassa postauksesa kerroin. Tällä viikolla olin itse opiskelemassa ja päivittämässä omaa laulutaitoani & laulunopetustaitoani. Tällä kertaa osallistuin kurssille Sibelius-Akatemiassa Helsingissä.

Kurssiterveisinä sen verran, että the Voice of Finlandin laulajat ovat vain pieni otos suomalaisista lahjakkuuksista. Sain nimittäin kurssin aikana kuulla useita upeita ja taitavia laulajanalkuja. Tyylit vaihtelivat popista ja jazzista musiikkiteatteriin. Ja klassistakin kuultiin (=minä). Kurssiterveisiä saatte lisää syksyn tunneilla, kun päästään itse asiaan eli laulamiseen.

Tänä kesänä treenaan laulua aika paljon itse, sillä aion suorittaa elokuussa ensimmäisen Estill-metodiin liittyvän testin. On aika innostavaa, kun huomaa itsessään edistystä ja näin olikin tapahtunut talven aikana. Pikkuhiljaa alan myös sopeutua uusiin ääniini…

Vaikka kesä on vasta alussa, ajatukset askartelevat jo vahvasti syksyssä: ohjelmistossa, sovituksissa, tapahtumissa ja muissa. Kun kausi käynnistyy, sellaiseen ei paljon riitä aikaa ja siksi kesä on tärkeää valmistautumisaikaa.

Jos sattuu tulemaan oikein sateinen kesä, niin rästihommia kyllä riittää. Uutta blogiakin valmistelen ja tarkoitus olisi aloittaa sellainen elokuussa. Kaiken kaikkiaan kesän aikana on tarkoitus ammentaa sammio täyteen, jotta siitä riittää tarjottavaa tulevalle kaudelle.

Niin että tätä olisi tarkoitus tehdä kesällä. Miten sinä vietät suvesi?

Viimeisimmät postaukset