Tehotekniikkaa

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 24. toukokuu 2014 kello 10:11

Maanantaista torstaihin osallistuin Jaanan pitämään laulutekniikan pienryhmäkurssiin Maestran toimistolla. Meitä oli kahdeksan oppilasta eli ”täysi lasti”, isommalla joukolla ei tällainen onnistuisi. Käytiin läpi kielen, äänihuulten ja kurkunpään asentoja ja tukiankkureita ja niiden vaikutuksia lauluääneen. Näitä tekniikoita tarvitaan halutun sävyn tai sävelkorkeuden tuottamiseksi. Harjoitteita tehtiin yhdessä ja yksitellen – kuin parastakin jännitysnäytelmää, kun ei koskaan ihan varmasti tiennyt mitä sieltä kurkusta tulee. Ihmeellisiä äännähdyksiä, kiljaisuja, korahduksia…

Pienryhmä on mainio metodi. Ope kuulee kunkin oppilaan suorituksen ja antaa heti täsmäpalautteen, ja me opimme myös toistemme suorituksista ja opettajan ohjeista niihin. Omin korvin kuultu tuottaa oivalluksia: ”Ahaa, noin!”

Kullakin meistä on vahvuutemme ja heikkoutemme sen mukaan, miten olemme tottuneet laulamaan. Itselleni on jatkuvaa seikkailua saada konkreettista tietoa siitä, mitä kurkussani (ja koko kehossa) itse asiassa tapahtuu kun laulan. Kuten Jaanalle kurssin jälkeen totesin, olen tähän asti komentanut kurkkuani mielikuvin, ajattelemalla tunnetta jonka kulloinkin haluan kuuluvan laulusta. Se auttaa kyllä äänen väritykseen mutta ei korkealle pääsemiseen!

Nyt minulla on – ainakin teoriassa – työkaluja joiden avulla voin säätää sekä väriä, volyymia että korkeutta. Teorian muuttumiseen käytännöksi tarvitsen vielä paljon kertausta ja treeniä. Tekniikan täytyy mennä lihasmuistiin ja automatisoitua, ettei sitä tarvitse laulaessa miettiä. (Eikä voikaan miettiä, sillä laulaessa täytyy vain laulaa.)

Koko kurssiporukka oli yhteen ääneen sitä mieltä että tätä täytyy saada lisää. Tulosta syntyy, kun asioihin palataan toistuvasti. Jaana lupaili, että vastaisuudessa tulemme myös saamaan kurssin sisällöstä lunttilaput, sillä sessioiden aikana ei pysty tekemään muistiinpanoja.

Kesä on jo täällä ja Maritan blogi siirtyy telakalle. Palaan elokuussa – jollei jokin ekstrasäväyttävä (kuten Tallinnan laulujuhlat!) innosta ekstrapostaukseen. 🙂

Kommentoinut Jaana Turunen 28. toukokuu 2014 13:34

Klassisen laulun kurssikin pidettiin viime viikolla ja perästä kuuluu… jahka ehdin editoimaan.

Viimeisimmät postaukset