Laulua ja pasimusiikkia

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 19. syyskuu 2014 kello 17:32

Taas on viikko vierähtänyt laulaen ynnä muissa ”eläkeläisen kiireissä”.

Maanantain maestralauluista erityisin oli tällä kertaa vanha ikivihertävä We’ll Meet Again. Miksi niin erityinen? Koska se soi elokuvissaan mestarillisesti musiikkia käyttäneen Stanley Kubrickin leffan Tri Outolempi lopussa, ydinpommin sienipilven kohotessa taivaalle. Enkelikuoron laulama ”Kerran vielä kohdataan, jonain kauniina päivänä kun pilvet ovat hälvenneet…” nostattaa kylmiä väreitä. Yksi ja sama laulu voi välittää monenlaisia viestejä!

VIMMA harjoitteli tällä kertaa Musiikkikeskuksella, ja tosiaan ilman bändiä. Vain isoimmat soittimet olivat paikalla: sellot, lyömäsoittimet ja harppu. Ne kuuntelivat vaiti meidän stemmojamme ja sivuparvilta laulettuja kokeiluja. Jaana pitää tiukasti mielessämme päämäärän – joulukonsertin 17.12. Siihen mennessä on Gloriat ja muut opittu ja hiottu priimakuntoon.

Kun Maestra yksinään ei just nyt tunnu minulle riittävän, onnistuin kenkälusikoimaan itseni myös kansalaisopiston pienryhmään. Sitä vetää Päivi Welling, ja joukossa on toinenkin maestralainen: Malan Mervi. Kukin meistä valitsee mieleisensä laulun, joita työstämme tunneilla mestarikurssityyliin. Näin opimme myös toisiltamme.

Kaupungissa on meneillään uusi festari joka tottelee nimeä Pasimusic. Minäkin riensin torille seuraamaan oopperaperformanssia. Mitä tapahtui? Aika verkkaista oli, yleisö kuuluikin kyselevän toisiltaan että mitä tässä odotetaan. Saimme kuulla viihdyttävää hanurinsoittoa, tamperelaishenkistä (!) runoilua, hitusen jodlausta, vuorolaulua ja ilakoivan ”Hakamonoja”-dueton venäläisen mustalaismusiikin tyyliin. En katsonut ihan loppuun asti, joten en tiedä olisiko vielä tullut loppuhuipennus. Minusta homma olisi toiminut paremmin tiiviimpänä ja lyhempikestoisena. Napakka puolituntinen ACTIONIA ensi kerralla, kiitos!

Kommentoinut Marita Jama 23. syyskuu 2014 12:14

Jaa Koposen Mervikö? Hän on ainoa Mervi jonka löysin maestralaisten jäsenluettelosta. Mutta kun en tunne ulkonäöltä, en osannut yhdistää tähän pienryhmäporukkaan. Sori!

Juu, performanssi (live art) on tietty eri juttu kuin sovinnainen esitys. Mutta performanssikin pitäisi rakentaa niin, että se jotenkin koukuttaa yleisön seuraamaan mitä tapahtuu. Olen nähnyt hienoja, mukaansa naulitsevia performansseja ja myös tylsiä ”haahuiluja”.

Kommentoinut Merja Mala 22. syyskuu 2014 17:11

noo käyhän se Mervikin… 😉

Kommentoinut Jaana Turunen 22. syyskuu 2014 09:18

Hieman samankaltainen fiilis jäi itselleni Tori-oopperasta. Kun jotain ilmoitetaan alkavaksi johonkin aikaan, niin sen pitäisi alkaa silloin. Tori-oopperan parhaat (ja onnistuneet) palat tulivat loppupuolella ja välit täyttyivät ”normaalista” torimeinigistä haitarinsoittoineen. Kyseessä oli pikemminkin ANTI festivaaleilta tuttu live art -performanssimeininki, jossa taide kirvoittaa reaktioita ohikulkijoilta. Välillä tuntuu, että se on mielenkiintoisempaa tekijöilleen ja analysoijille kuin yleisölle. 🙂

Itse pidin  Jussi Tossavaisen tekstistä ja varsinaisista ”oopperaosista”. Hymy irtosi myös toriparlamentin rekatioita seuratessa. Raikkaasta tori-ilmasta laulaminen kirvoitti varsin kovaäänisiä kommenttejä ”Sitähän tiällä hengitellään” ja ”Pussittakee savolaesta ilimaa etelään vietäväksi”. Sitten esiintyjä ja kommentoija naukkasivat kirkkaita nesteteitä omista pulloistaan. (Toisessa ei ollut vettä.)

Tässä voisi alkaa filosofoimaan mitä on taide tai ooppera, mutta ehkä riittää, kun toteaa, että taide elää, kehittyy ja voi hyvin. Sitä ei voi karsinoida eikä pidäkään. Taidetta ei tarvitse aina ymmärtää. Sitä saa nauttia tai vihata tai kokea sitä kohtaan intohimoa. Hyviä ja huonoja elämyksiä tulee, huonoimmillaan se jättää välinpitämättömäksi. Kauneus on katsojan silmissä.

Viimeisimmät postaukset