Käyttäjän Marita Jama lähettämä 22. lokakuu 2014 kello 18:30

Viime postauksessani runttasin vähän turhan äkkinäisesti sen Pirkko Jaakkolan Pariisin taivaan alla -suomennoksen. Tosiasiahan on, että laulutekstien kääntäminen on kovaa duunia. Ensinnäkin suomen kielen rakenne on aivan eri kuin lähtökielen, johon sävelmä on tehty sopimaan. Ja kun laulun sisältökin pitäisi saada siirretyksi käännökseen, siinä on suomentajalla sorvaamista. Netistä löytyi yllätys: Pirkko Jaakkola oli myös viihdelaulaja, jonka 1950-luvun levytysten joukossa on myös Pariisin taivaan alla. Hänen operettiäänellä esittämässään chansonissa on vanhanaikaisen charmanttia tunnelmaa. Eikä se suomennoskaan tässä kuulosta piikkilangalta… S’il vous plaîtes: http://youtu.be/NnIWrC39YEw

Tiistain kuoroharjoitus meni tällä kertaa kokonaan Glorian loppuosan hinkkaamiseen. Jos on aloitusäänen löytäminen vaikeaa, ääneen pääseminen keskeltä biisiä on suoranaista akrobatiaa. Miten voin muistaa kuinka alttostemma menee ”tahdista x” lähtien?? Nuoteistahan ei enää saanut luntata. Vaikkei niitä oikeasti osaa lukea, pampulat sentään antavat suuntaa. Mutta Jaana oli armoton, ja hyväähän tämä äksiisi meille tekee. Barokkifraseerauksen hienouksia treenattiin notkuen, hytkyen ja heiluen. Se pitäisi saada ääneen ilman liikesuorituksia. Mutta koska asia on uusi, se unohtuu kun yrittää keskittyä stemmaan ja yleensä tempossa pysymiseen. Peukkua Jaanalle sitkeydestä ja kärsivällisestä myönteisyydestä. Kyllä me vielä opitaan!

Syyslomaviikolla kävin Helsingissä ja katsoin mm. kaksi teatteriesitystä. Kumpikaan ei ollut varsinaista musiikkiteatteria, mutta molemmissa laulettiin ansiokkaasti. Kansallisen pienellä Juha Hurmeen Europaeus hyödynsi suomalais-ugrilais-kalevalaista perinnelaulantaa kuulasäänisen naisduon voimin. Todella vaikuttavaa. KOM-teatterissa Juha Siltasen Vallankumous sisälsi lauluja joka lähtöön, yksin ja yhdessä komilaisten taatulla taidolla esitettyinä. Huikein oli loppunumero, vinksahtaneessa sävellajissa vedetty Orpopojan valssi. Niin koomista ja niin murheellista!

Ehdin käväistä myös jazz- ja etnodiggarin paratiisissa Digeliuksella. Tällä kertaa mukaan lähti tupla-cd torvimusiikkia Balkanilta. Ei laulettua – paitsi että laulavathan ne torvetkin: ilosta, surusta, kaikesta.

Kommentoinut Marita Jama 29. lokakuu 2014 17:01

Kiitos valaisusta, Jaana! Minulle ainoa vaihtoehto on siis tuo aivo-lihasmuistihomma. Se toimiikin, jos saan vetää stemman alusta loppuun yhtä soittoa (esimerkkinä Gloria). Mutta koska se ei toimi pätkinä, en ole saanut stemmaa tarpeeksi syvälle aivo-lihasmuistiini. Joten toistoja, toistoja, toistoja…

Kommentoinut Jaana Turunen 27. lokakuu 2014 10:25

Sorry, ei ole tarkoitus kiusata jankkaamisella, mutta kertaus on opintojen äiti. Karu totuus on, että mitä ei muista ulkoa, sitä ei osaa kunnolla. Keskeltä kappaletta on hankala lähteä, mutta se mistä aloitettiin lähtee aina välisoiton jälkeen, eli ääni olisi löydettävä jostain…

Musiikin teorian osaamisesta on juuri tuollaisissa paikoissa isosti hyötyä. Kun hahmottaa muusta musiikista, missä mennään ja miten oma aloitusääni on suhteessa siihen, on paljon helpompi aloittaa. Toinen vaihtoehtohan on se, että ääni on aivojen ja lihasten muistissa, josta se tupsahtaa esiin sen kummemmin ajattelematta. Ja se saadaan aikaan toistoilla…