Joulua odotellessa

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 29. lokakuu 2014 kello 18:00

Huh? Ei kai nyt vielä ruveta joulusta höyryämään… Mutta tosiasia on, että Maestran joulukortit ovat täyttä päätä työn alla. Niitä tulee kolmea sorttia, kullekin kuorolle omansa, ja jokaisessa on nettilinkki kyseisen kuoron YouTubessa laulamaan joululauluun. VIMMAn laulu on Maa on niin kaunis, jota äänitimme hartaasti tänä ja viime tiistaina.

Alkaa jo jännittää, miten pärjäämme joulukonsertissa Atson johtamina. Hän kun huitoo koko bändille, ei yksin meille. Kokonaisuuden hahmottamista auttaa, kun kuuntelee Glorian esityksiä netistä. Oppii instrumentaalit ja toivon mukaan myös ne pahamaineiset LÄHDÖT kuoro-osuuksiin.

Kuoroharkkojen jälkeen pidettiin Kuopion Maestralaulajat ry:n ensimmäinen vuosikokous. Hallitus jatkaa entisellään ja toimintasuunnitelman mukaan edetään. Kannatusjäseniä olisi kiva saada, mutta toisin kuin lapsilla ja nuorilla meillä ei juuri ole äitejä ja isiä, jotka ryhtyisivät harrastustamme tukemaan. No, on meillä sentään ne vesipullot! 🙂

Maanantaimaestrassa laulettiin pitkästä aikaa operettia. Kaunistahan se on, mutta liian makeaa kaltaiselleni suolaisen ystävälle. Oopperassa on sentään terästä ja tarinatkin parempia – vaikka aika höpsöjä nekin. Vielä yksi oleellinen ero: operetti menee pilalle jos sitä yrittää päivittää nykytodellisuuteen, mutta ooppera kestää sen hyvin, kunhan ohjaajalla on näkemystä ja taitoa.

Eksähdin taas Anttilan Top Teniin ja kuinkas kävikään… Siellä oli läjäpäin etno-cd:itä à 3 euroa. Menin ihan villiksi. Hillitsin sentään itseni ja ostin vain neljä plattaa kuubalaista. Niillä esiintyvät vanhat ihanat Compay Segundo, Ibrahim Ferrer, Omara Portuondo ja Various Artists. Lähipäivinä saavat kissani kuulla yltäkyllin rumbaa, congaa, boleroa, sonia sun muuta. – Joulua odotellessa!

Kommentoinut Jaana Turunen 1. marraskuu 2014 08:10

Kivaa palautetta on tullut soivista joulukorteistamme. Nyt vielä toivotaan, että saadaan ne painosta aikataulun mukaan… Pia, olet niiiin oikeassa: tahti todella on jo kiihtynyt. Hyvä kun perässä pysyy.

Kommentoinut Pia Hakkarainen 31. lokakuu 2014 10:41

Kuuntelin linkin youtuben Maa on niin kaunis -nauhoitukseemme: Sehän kuullosti hyvälle!

Ja jouluunhan on enää vajaat 2 kk aikaa. Siinä kun pidetään pikkujoulut ja kaikki muut loppuvuoteen pakkaantuvat tapahtumat, olemme aatossa alta aika yksikön!

Kommentoinut Jaana Turunen 30. lokakuu 2014 20:16

Kuorolaisten joulu alkaa usein aikaisin, sillä jos jouluun mennessä täytyy laulut osata, harjoitukset on aloitettava aikaisin. Monet joululevyt on äänitetty keskellä kesää siitä syystä, että levy ehtii jouluksi myyntiin. Se sopii niille, joita joululaulut eivät ahdista. Niitä, jotka eivät niistä innostu, syksy on todella pitkä aika… 🙂

Viimeisimmät postaukset