Me käymme joulun viettohon

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 18. joulukuu 2014 kello 19:30

Eilen oli se päivä, johon me Maestran kuorot koko syksyn valmistauduimme: joulukonsertti Kaupunginorkesterin kanssa. Jaana jo antoikin blogissaan oman raporttinsa, tässä tunnelmia kuorolaisen vinkkelistä:

Juhlakoristeltu Musiikkikeskuksen sali oli täpötäynnä yleisöä, kun me vimmalaiset hipsimme ylä-sivuparville aloittamaan osuuttamme. Jaana-Maestra asettui keskiparvelle pieneen valospottiin valkeat hanskat käsissään. Siitä se sitten lähti… Emme paljon kuulleet toisiamme, Jaanan kädet olivat kompassi jota seurasimme. Personent hodie, sitten Gaudete ja viimeiseksi Joy to the World. Väliajalla jotkut meistä olivat sitä mieltä että meidän ”Joy” ei ollut kyllin riemukas. Enpä tiedä – ei se huonostikaan mennyt. 😉

Minulle ekan puoliskon huippu oli Beatin ja Kukkumarallan Walking in the Air orkan kanssa. Se vain on niin ihana laulu, nimen omaan nuorten äänien laulamana, ja orkesterisovitus oli hieno. Minultakin pisteitä lyömäsoittajan marimbaosuuksille!

Väliajan jälkeen koitti VIMMAN huippuhetki Gloria. Atson tahtipuikon kaitsemana oli hyvä laulaa, siinä ehti jopa nauttia musiikkiteoksen osana olemisesta. Lisää tällaista! Hieno kokemus antoi taas uskoa ja luottamusta tuleviin koitoksiin, mitä ne sitten ovatkaan…

Karonkassa sain Jaanalta hänen ja Savolaisen Veikon Sepittäjä ja Runotar -kirjan ja cd:n kiitoksena tästä blogin pidosta. Voi sentään, ilohan on minun puolellani, kun saan jakaa tuumailujani teidän kaikkien kanssa! Vanhana Leino-fanina olen erittäin mielissäni lahjasta.

Ostin itselleni joululahjaksi kirjan Opi lukemaan nuotteja, joka lupaa olevansa helppotajuinen. Se onkin suunnattu lähinnä kevyen musiikin harrastajille ja itseoppineille tekijöille. En siis ole luovuttanut vaan yritän taas lähteä valloittamaan tätä jyrkkää ja pelottavaa vuorta, nyt loivemmalta rinteeltä.

Blogi jää nyt huilimaan, sillä me käymme joulun viettohon. Onnellista joulun aikaa kaikille jotka tätä luette ja tapaamisiin ensi vuonna.

Kommentoinut Pia Hakkarainen 19. joulukuu 2014 15:48

Marita, sille ei niin iloiselle Joy to the World vedolle löytyi selitys siitä, kun Jaana sanoi että lauloimme hiukan eri aikaan. Siitä varmasti tuli sellainen ”laahaava” vaikutelma. Yleisö oli hyvin tyytyväinen, kuului olevan paras illan esittämämme! Tosin mielipide oli varmaan itse kappaleesta, ei niinkään esityksen tasosta 🙂 Samainen henkilö tokaisi minulle eilen illalla, että ”eiköhän nuo ala riittämään nuo laulut”, kun spontaanisti jotain taas vetäisin kotona…

Viimeisimmät postaukset