Ilmiöitä

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 5. helmikuu 2015 kello 17:09

Helpotuksen huokaus! Uudet stemmat tulivat Dropboxiin. Nyt voi rauhassa ujuttaa niitä nuppiin. Taidanpa vielä haastaa itseni panemalla sopraanon tai miesten stemman soimaan ja vedän alttoa siihen päälle. Jos se onnistuu, alan olla kuivilla…

Seuraan taas innolla Voice of Finland-kisaa TV:stä. Ohjelma on säilyttänyt kiinnostavuutensa sekä kilpailijoiden että raadin osalta. Teknisesti hyviäkin laulajia putoaa, jos esitys on vain opeteltu kopio ilman persoonallista tatsia. Tuomarit haistavat pelkän kuulemansa perusteella keillä on ”sitä jotakin”, enkä toistaiseksi ole havainnut oikeusmurhia.

TV:tä saan  kiittää myös siitä, että tässä iltana muutamana tutustuin ilmiöön nimeltä Frederik. Tiesin kyllä tämän junttidiskon kuninkaan nimeltä ja maineelta, mutta selvää käsitystä hänen laulamisestaan minulla ei ollut. Nyt tuli konserttitaltiointi 1990-luvulta – ja voi pyhät pyssyt… Etenkin biisi jossa laulettiin jotain että ”Eros pussaa Pusulassa” oli täystyrmäys. On äijällä pokkaa. Haastatteluosiossa Frederik sanoikin, että mieltää työnsä eräänlaiseksi huoraamiseksi ja tekee sitä ihan mielellään. Mikäs siinä – kun yleisö tykkää esiintyjästä ja esiintyjä yleisöstä, ei siihen liene kellään sanomista.

Ruvettuani seuraamaan enemmän nykypop-iskelmää olen tehnyt havainnon: tekstit ovat muuttuneet realistisiksi ja arjenläheisiksi. Siinä missä ennen lilluttiin haavemaailmoissa ja puhuttiin kukkaiskieltä, nyt aiheiksi kelpaavat erotilanteet ilman nyyhkeitä (Me ei olla enää me), mielen järkkyminen (Jos mä oon oikee) tai syrjäytyminen (Arttu Wiskarin riipaiseva Sirpa). Laulajalta myös edellytetään uskottavuutta, vaikkei laulu olisikaan millään muotoa omaelämäkerrallinen. Ei kukaan odottanut tällaista Olavi Virralta tai edes Jori Malmsténilta, joka sentään teki laulunsa itse. Rock-musiikista se alkoi ja on nyt tervetulleesti levinnyt myös iskelmän puolelle. Tämän ansiosta nykyään teroitan aina korvani, kun radiosta tulee uusi biisi. Siinä kun saattaakin olla asiaa!

Viimeisimmät postaukset