Huomispäivän ääniä

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. toukokuu 2015 kello 15:53

Alkuun pari korjausta viime postauksiini: Sanoin että chileläinen Miten voin kyllin kiittää olisi ollut ainoa vierasmaalainen laulu Pihapuu-konsertissamme. No, olihan siellä myös ranskalainen Kuolleet lehdet ja niinikään chileläisen Gabriela Mistralin runoon sävelletty Tuutulaulu. Ja Maestran keväässä on belttauskurssin ja King’s Crownin illan lisäksi vielä myös Sibelius-laulujen kurssi. Se unohtui minulta koska en osallistu siihen.

Sitten huomispäivän ääniin eli Kukkumarallan ja Beatin konsertteihin:

Olipahan Kukkumarallan mimmeillä kunnioitettavan pitkä ja monipuolinen lista lauluja – ja kaikki vedettiin ulkoa tottakai. Tyttärillä on puhtaat äänet, se kuultiin soolo-osuuksissakin. Mutta turha arkuus pois! Kyllä teistä enemmän ääntä lähtee kun annatte tulla!

Beatin friidut selvästikin tykkäävät laulaa englanniksi, sillä mukana oli vain yksi suomenkielinen biisi. Sitten tämä GLEE-osasto. Siis mikä?? Netti kertoi että kyseessä on jenkkiläinen nuorten TV-musiikkidraamasarja. Näin sitä putoaa kärryiltä kun ei ole enää teinejä kotona…

Beat-poppoo ei volyymia pihtaillut vaan päästeli komeasti, mistä kiitokset. Mutta haloo mimmit – We are the world -laulussa lakanajulisteen ruttaaminen flyygelin alle ei tainnut olla ihan loppuun asti harkittu ele. Muistakaa, että kaikki mitä teette yleisön näkyvillä siitä hetkestä kun tulette lavalle siihen hetkeen kun poistutte on osa esitystä.

Kävin teatterissa ”hyvästelemässä” Sound of Music’in. On aina jännä nähdä miten esitys on kehittynyt alkuajoista kautensa lopulle. Kyllä tykkäsin edelleen. Esitys on säilynyt hyvin kuosissa, ja ne lauluthan ovat ihan hunajaa. Vaikken ole tämän genren varsinaista kohdeyleisöä, hyvin tehtynä musikaali maittaa minullekin.

Kommentoinut Marita Jama 16. toukokuu 2015 19:43

Anteeksi virheeni. Mutta samat terveiset Kukkumarallalle, ettei lavalla sopisi tehdä mitään harkitsematonta. Ymmärrän että likat hämmentyivät, kun eivät äkkiä tienneetkään mihin sen lakanan tyrkkäisivät… Olisi kannattanut varautua etukäteen! 🙂

Kommentoinut Jaana Turunen 11. toukokuu 2015 13:43

Sorry Marita, we are the World oli Kukkumarallan vanhempien laulajien esityksessä, ei Beatin.

Viimeisimmät postaukset