Kausi puolessa

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 7. lokakuu 2015 kello 14:0

Ihan uskomattomalta tuntuu, että laulukautemme on jo puolessa. Vastahan sitä aloitettiin. Paljon on kuitenkin ehditty. Tässä muutamia syksyn kohokohtia:

  • Maestra-lauluryhmä syntyi keskiviikkoon. Palaute ryhmästä on ollut todella hyvää ja kivaa. Innolla odotan ryhmän ensiesiintymistä!
  • VIMMA-kuoro selvisi gospelkonsertistaan todella mallikkaasti, vaikka se oli jo kauden alussa muutaman harjoituskerran jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa!
  • Beat-kuoro on iskussa edelleen. Laulajat vaihtuvat nuorten kuorossa tiuhempaan opintojen viedessä aikaa ja joskus eri paikkakunnallekin. Onneksi tilalle on tullut uusia laulajia!
  • Yhteislauluiltoja on ollut syksyllä vasta yksi, mutta palaute siitäkin on ollut todella hyvää. Illan teema vei monet nostalgia-matkalle nuoruusvuosiin ja Riitta heittikin jo idean, että tällaisia pitäisi olla syntymäpäiväjuhlilla. Kiva tapa muistella menneitä.

Pari harmin aihettakin on ollut. Ensimmäinen liittyy Suokadun toimistotilasta pakkoluopumiseen (=talo puretaan). Maestran toimisto on elänyt kiertolaiselämää kesäkuusta asti, mikä on hankaloittanut työntekoa aika lailla. Paperit, kirjat ja tavarat on aina väärässä paikassa. Onneksi opetustoiminta on onnistunut steinerkoululla erinomaisesti. Valoa tunnelin päässä näkyy jo, onneksi. Kaipa tästä päästään normaalivaiheeseen jouluun mennessä.

Toinen harmi on se, ettei lapsikuoro Kukkumarallaan löytynyt tarpeeksi laulajia tälle syksyä. Kokeilemme kuitenkin uudestaan tammikuussa.

Ensi viikko lomaillaan Maestrassa. Pieni varaslähtö tehdään sunnuntai-iltana 18.10., jolloin kokoonnutaan steinerkoulun saliin laulamaan yhteislaulujen helmiä 1970- ja -80 -luvuilta. Tervetuloa mukaan!

Viimeisimmät postaukset