Mitä uutta seuraavaksi?

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 25. tammikuu 2016 kello 13:30

Maestran kevätkausi on vahvasti käynnissä, vaikka monia laulajia vaivaavatkin virukset sun muut. Vaikka kausi on vasta alussa, joudun aina miettimään jo seuraavaa saman tien. Nyt olisikin oiva tilaisuus avata toivearkkua ja kertoa, millaista toimintaa Maestraan kaivataan ensi syksynä.

Viime vuoden uusia asioita olivat yhteislauluillat kesällä ja lauluryhmän syntyminen viime syksynä. Puoliuusiasia on Kuorotaito-tunti, joka tuli ohjelmaan pitkän tauon ja toiveiden jälkeen. Teematunti vuorostaan joutui tauolle kevääksi, mutta ehkä sen vuoro on palata lukujärjestykseen taas syksyllä. Olisiko teematoiveita? Tai muutoin tuntitoiveita?

Pineryhmäkursseja olen pitänyt monena vuonna laulukausien ulkopuolella tuokokuussa. Nytkin niihin olisi mahdollisuus. Onko toiveita, millaisia kursseja pitäisi tulla ohjelmaan? Pienryhmässä lauletaan myös yksin eli ryhmäkoko on silloin 3-8 hlöä.

Yhteislauluillat jatkuvat taas kesällä ja niidenkin teemoihin voisi nyt vaikuttaa. Viime kesänä laulettiin lauluja kesästä, kotimaasta, rakkaudesta ja tietysti ikivihreitä sävelmiä. Syksyllä laulettiin lauluja eri vuosikymmeniltä sekä elokuva- ja näyttämömusiikkia. Entä seuraavaksi?

Joukkosuunnittelulla on saatu hyvää aikaiseksi tähänkin saakka, joten eiköhän jatketa samaan malliin. Ehdota, kannata, kritisoi ja ota kantaa! Paras lopputulos jalostuu sitä kautta.

Kommentoinut Jaana Turunen 27. tammikuu 2016 17:29

Voi olla vaikeaa tässä vaiheessa. Syksyllä lähdettiin nollasta.

Kommentoinut Hanna Turkki 27. tammikuu 2016 12:09

Onko tuo kuorotaito jatkoa aiempaan, vai voiko siihen nyt tulla aloittelijana?

Viimeisimmät postaukset