Lisää musiikkielämyksiä

Musiikkielämykset jatkuvat: Kuopion kaupunginteatteri kutsui eläkeläisensä Annie Mestariampujan ensi-iltaan.  Jutun juonihan on perinteinen, plus -ja miinuspuolineen. Miinusta tulee sovinismista ja, kyllä vain, myös rasismista… On totta että intiaanipäällikkö Istuva Härkä joutui vanhoilla päivillään nöyrtymään showkiertueen maskotiksi. Mutta musikaalissa koko intiaaniteema sekä Annien alistuminen miestä miellyttääkseen esitetään harmittoman iloisesti. No, nirppailut sikseen, esitys on upea niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin. Tervemenoa nauttimaan musikaaliherkusta!

Musapirtillä svengasivat Kuopion kaupunginorkesteri ja Johanna Försti James Bond-tunnelmissa. Kuultiin komeita sovituksia Bond-biiseistä. Johanna on laulaja minun makuuni – notkea, monipuolinen ja aikuisen sensuelli. Petyin kovasti kun ei konsertin ohjelmassa näkynyt suosikkibiisejäni Goldfinger ja Skyfall. Mutta hepä esittivätkin ne ylimääräisinä! Ja Johanna lauloi niin että oksat pois.

Minulle on aina tärkeää että ymmärrän mitä laulan. Mutta toisinaan törmään teksteihin, jotka eivät avaudu minulle. Esimerkki Teematunnilta: Mistä kertoo laulu nimeltä Kaiken jälkeen olet kaunis?? Minulle se pysyy arvoituksena. Haluaako laulun tekijä tahallaan käyttää hämäriä kielikuvia? Jos, niin en kyllä tiedä miksi. Onko se hänestä ”taiteellista”?

Jaana tuurasi tehokkaasti Teijaa VINHASSA. Käytiin läpi kaikki neljä työn alla olevaa laulua stemmoineen ja aika riitti hyvin. Minusta Teija on vähän liikaakin arkaillut näitten stemmojen kanssa. – Älä kysele halutaanko me tai osattaisiinko, vaan anna tulla! Kyllä me opitaan, kun et anna meille mahdollisuutta epäröidä.

Mitenkähän saadaan Unikuvat pakettiin H-hetkeen mennessä. Harjoitusaikaa on liian vähän, eikä se muuksi muutu vaikka itkisi. Kypsytellä ei ehditä yhtään. Joudumme siis stagelle juuri ja juuri perusjutut oppineina. Turha haikailla, että olisi pitänyt aloittaa aiemmin keväällä ja edetä tiukemmin. Tässä ollaan ja tästä mennään läpi.

Tämän kirjoiti jamatar 15.9.2016

Viimeisimmät postaukset

1 ajatus aiheesta “Lisää musiikkielämyksiä”

  1. Tarkennus postaukseeni: Mehän duunattiin Jaanan kanssa VINHAN tunnilla kaikki VIISI työn alla olevaa viisua. (Puuttumaan jäi vain se Sopineekos, syntyneekös.) Virheitä näköjään tulee vaikka kuinka koettaa olla huolellinen. Korjasin tämän, koska hiersi niin ikävästi tuo ”neljä”…

Kommentointi on suljettu.