Jatkoryhmän jatkoryhmä

Eilen laulukoulun jatkoryhmässä kysyttiin, että voisiko olla jatkoryhmän jatkoryhmä. Mikä ettei. Nythän vaihtoehtona on joko siirtyminen toiseen ryhmään, esimerkiksi maanantain Maestralaulajiin, tai sitten laulukoulun uusinta. Tai molemmat niin halutessa.

Ajattelin äänen eilen, että jatkoryhmän jatkoryhmä olisi hyvä toteuttaa pienryhmässä. Silloin harjoitusta voisi tehostaa siten, että asioita voidaan käydä myös yksitellen ja siirtää koulutusta henkilökohtaisemmalle tasolle. Ehdotukseni sai aikaan varovaista nyökyttelyä.

Huono puoli siinä on se, että pienryhmäkoulutus ei voi toimia osana klubimme ryhmiä (=lukukausimaksua), sillä osallistuminen sellaiseen on rajattua. Tämä tuskin haittaa niitä, jotka eivät muissa ryhmissä käy. Harmistunutta palautetta on kuitenkin tullut mm. kuorossa kävijöiltä, joita kiinnostaa myös pienryhmäkoulutus.

Mitään uutta ratkaisua en ole itse keksinyt asiaan, mutta olisiko jollain hyvä idea, miten tätä koulutuspolkua voisi kehittää Maestrassa mahdollisimman hyvin kaikkia palvelevaksi?

p.s. Artikkelikuva on ”harrastusprojektistani” eli taffelipianostani, jota viritän ja huollan, kun aikaa on, tai tarvitsee vältellä vähemmän innostavia hommia. Tavoite on, että jouluna se on suurin piirtein vireessä. Tällaisella vanhalla ladylla on kuitenkin omat oikkunsa, joista vireessä pysyminen (=pysymättömyys) on yksi.

Viimeisimmät postaukset