IHANAT PUNAISET RUUSUT

Tämän postauksen omistan kokonaan VIMMAN Tulessa!-konsertille. Kauan odotettu, pelätty (?) ja kaivattu torstai tuli ja kokosi meidät Kaupungintalolle klo 17. Esityksen alkuun oli tunti, jona aikana avasimme äänemme ja koekävelimme lavalle ja sieltä pois. Lisäksi kertasimme Jaanan johdolla miten ohjelma etenee ja mitä sen missäkin kohdassa on tarkoitus ilmaista.

Tunnelma ennen esitystä on yhdistelmä virittymistä ja omaan itseen vetäytymistä. Jokainen valmistautuu tavallaan. Jotkut juttelevat niitä näitä, joku ei puhu mitään. Joku tarkastelee vielä nuotteja ikään kuin turvarituaalina. Itse en noina hetkinä ajattele oikeastaan mitään. Yritän vain olla ”kuin en olisikaan”. Sisääntuloon järjestäytyessä joukon energia tarttuu minuunkin – se on se häsläysvaihe kun etsitään omaa paikkaa sivutilan ahtaudessa ja pulistaan, kunnes kuuluu Jaanan terävä ”Hsssss!” Nielaisu, rykäisy, ryhdistäytyminen ja menoksi.

Esiintymisen hetki on aina jännittävä, mutta kokemusten myötä oppii jännittämään rennommin. Se on myönteistä jännitystä, latautumista siihen että kaikki menee hyvin, ei sitä kielteistä joka panee pelkäämään mokia. Tällä kertaa tunsin alusta asti että tästä tulee hyvä. Nautin laulamisesta, jokainen laulu antoi mielihyvää, ja jokainen dialogi vei tarinaamme eteenpäin niin kuin pitikin. Ajatukset eivät karanneet sivupoluille, kuten minulle joskus on käynyt kesken esityksen.

Paikaltani en tietenkään voinut tarkkailla kuorotovereitani, joten en tiedä miten Jaanan ilmetreeni oli purrut. Mutta ainakin kaikki laulut kuulostivat hyvältä, tuntui että saundit ja volyymivaihtelut olivat kohdallaan. No, viimeisen laulun loppusäe ”Kyllä minä tiedän kuinka kehomme kietoutuu” taisi mennä mössöksi muutamalta muultakin kuin minulta – vaikka juuri sitä olin huolella takonut päähäni. Vokaalimusiikissa tekstin selkeä kuuluminen on elintärkeää. Ei riitä että sävelet soljuvat, jos ei saa selvää mitä laulussa sanotaan! Mahtoiko meidän artikulaatiomme nyt olla muuten okei? Olisi mukava kuulla joltain yleisössä olleelta.

Yleisö näytti kuuntelevan keskittyneesti mutta suomalaiskansallisen pokkana. Siltä taholta ei ilmeitä paljon nähty! Sellaisen hassun huomion tein, että alttojen puolelta nähtynä yleisön katseet näyttivät seuraavan enemmän kuoron toista laitaa. Totta vai näköharhaa? Valaistussa Kaupungintalon salissa tällainen yleisön havainnointi oli mahdollista, toisin kuin Sotkulla, missä katsomo on esitysten aikana pimeä.

Karonkkabuffet nautittiin Scala-talon ravintolassa ja hyristiin hyvää mieltä onnistuneen koitoksen jälkeen. Varmalta tuntuu myös, että Tulessa! otetaan uusiksi syksyllä. Marraskuulla ehkä. Olisihan synti ja häpeä jättää iso työ yhteen kertaan.

Entä ne ihanat punaiset ruusut? Kuorotoverit kukittivat Jaanan ja minut konserttimme päätteeksi. Intohimon punaisia pitkävartisia ruusuja… On upeaa olla mukana tällaisessa kuorossa. Kiitos teille kaikille!

Tämän kirjoitti jamatar 29.4.2017

Viimeisimmät postaukset

1 ajatus aiheesta “IHANAT PUNAISET RUUSUT”

Kommentointi on suljettu.