Kivaa ja ei niin kivaa

VIMMAN harjoituksissa tutustuimme neljään uuteen Luonnossa -lauluun. Ja tunne ohjelman hienoudesta vain voimistuu. Niin upeita runoja ja sävellyksiä! Mutta viikolla tuli suru-uutinen: yksi ohjelmamme säveltäjistä, Toni Edelmann, on kuollut. Ei ollut mies vielä vanha, mutta koskaanhan emme tiedä päivää emmekä hetkeä. Ja toinenkin, itselleni tärkeä musaihminen on siirtynyt tuonilmaisiin: Helsingin Digelius-levykaupan Emu, jazztietäjä, ”sydän sielua täys”. Eikä ollut vanha hänkään.

Kuoron Lapin matka ensi syyskuulle on nyt varattu. Majoitumme Luostolla kylpylähotellissa, jossa myös on yksi esiintymisisistämme. Kuoron pääluku on nyt 57 – mahtavaa. Vaikka ihan kaikki eivät Lappiin lähtisikään, joukkovoimaa riittää silti. Tätä kannattaa odottaa ja hioa esityksemme huippukuntoon. Ja ai niin: myös haitaristi on saatu messiin. Kivaa!!

Jaanan tekniikkatunneilla saamme koko ajan uusia harjoitteita. Pointtinsa on varmasti siinäkin, että kuoron äänenavauksissa yleensä tehdään aina ne samat tietyt jutut. Mutta nämä uudet pitävät hereillä ja tuottavat oivalluksia. ”Ahaa, näin saadaan aikaan tämä efekti…” Monimuotoiset harjoitteet kannustavat eteenpäin.

Kuten tunnettua, musiikki on vahva muistojen ja tunnelmien säilö. Jokin laulu voi muodostua aivan erityiseksi, kun siihen liittyy muisto. Kun Maestralaulajat-tunnilla lauloimme Viimeinen ilta/We’ll Meet Again, mieleeni ponnahti välittömästi se kaukainen hetki, kun näin ensi kerran Stanley Kubrickin elokuvan Tri Outolempi – ja sen loppukohtaus. Enkelikuoro laulaa kyseistä biisiä ja taivaalle nousee hitaan vääjäämättömästi maailmanlopun sienipilvi. Tämä kuva liitettynä tähän lauluun on hyytävä yhdistelmä. Ja Kubrick, sivumennen sanoen, oli nero miehekseen.

Maestra-klubia on kohdannut yllättävä vastoinkäyminen: Steiner-koulun pihasta aiotaan kuulemma tehdä autoton. Ei enää pysäköintiä mihinkään kellonaikaan. Tämän kertominen Maestralle noin vain ilmoitusasiana on todella keljua. Pitääkö porukan nyt siirtää autonsa kadulle tai maksulliseen parkkitaloon vai lähdemmekö lätkimään koko koululta? Minne sitten?? Ei yhtään kivaa.

Tämän kirjoitti jamatar 26.10.2017

 

Viimeisimmät postaukset