Elvis elää!

Taas kerran löysin luettavakseni uuden elämäkerran Elvis Aaron Presleystä. Tarina on tuiki tuttu, mutta aina löytyy uusia yksityiskohtia. Tämä Ray Connollyn kirja esimerkiksi kertoo kiinnostavasti Elviksen levytyssessioiden tapahtumista. Tarina alkaa aina valoisassa duurissa päätyäkseen tähden uran loppuvaiheiden murheelliseen molliin. Ja aina tuskailen samaa: Mikä sai Elviksen alistumaan managerinsa ”Eversti” Tom Parkerin määräysvaltaan? Tämäkin kirja tarjoaa kysymykseen joitain vastauksia. Yksi syy on äidissä, joka kasvatti pojastaan liian kiltin ja mukautuvan. Jees-miehestä ei ollut panemaan hanttiin kovapäiselle Parkerille, joka osasi tahkota rahaa muttei ymmärtänyt musiikista eikä Elviksen elokuva-ambitioista enempää kuin sika hopealusikasta. Ja seuraukset olivat Elviksen uran taiteelliselta kannalta katastrofaaliset…

Minulla kesti pitkään, ennen kuin tajusin että Elviksen varhaiset hitit olivat muiden, yleensä mustien, artistien aiemmin levyttämiä menestyskappaleita. Kun tämä selvisi minulle, alkoi originaalien vimmattu kuuntelu ja vertailu Elviksen versioiden kanssa. Huomasin että alkuperäiset ovat todella kovaa kamaa, mutta Elvis ei yrittänytkään kopioida niitä vaan loi niistä vaistonvaraisesti omat tulkintansa. Ne ovat vielä tänäänkin kuunneltuina raikkaita ja dynaamisia, niihin on tallentunut elävä luonnonlahjakkuus.

Miksi kirjoitan tästä blogiini? Koska se liittyy laulamiseen ja laulajan kohtaloon, joka ei lakkaa koskettamasta minua niin kauan kun pysyn tolkuissani. Elin Elviksen laulujen kanssa nuoruusvuoteni, petyin kun rockin kuningas sovinnaistui riikinkukkomaiseksi yökerhoviihdyttäjäksi ja järkytyin, kun kuulin uutisen hänen kaikkea muuta kuin kuninkaallisesta kuolemastaan.  Niin surullinen tarina! Mutta onneksi meillä on nuo parikymppisen Elviksen varhaiset äänitteet, jotka saavat kuulijan vieläkin lentoon.

Entäpä Maestrassa? Tekniikkatunneilla pyritään sinnikkäästi laajentamaan äänialaa. Minun tilanteeni ei muutu miksikään. Tietyllä korkeudella kurkun alaosa menee suppuun kuin nyörillä kuristaen ja laulaminen alkaa sattua. En siis koskaan pääse treenaamaan niitä lihaksia jotka ovat tämän ”portin” toisella puolella. Kurjaa, sillä juuri se helpottaisi korkealta laulamista. Kahden ja puolen oktaavin äänialan – plus falsetti! – Elviksellä ei tätä pulmaa ollut. Tiettävästi hän ei koskaan ottanut laulutunteja; kirkon hymnit ja gospel olivat hänen laulukoulunsa. Aito luonnonlahjakkuus kerta kaikkiaan.

Tämän kirjoitti jamatar 18.1.2018

Viimeisimmät postaukset