Sisäinen kuuleminen

VIMMAN kuorotekniikan tunneilla lauletaan nyt harmonioita: Kolme tai neljä ryhmää laulaa yhtä aikaa kukin omaa annettua säveltään, tarkoituksena pysyä näissä sävelissä mahdollisimman puhtaasti. Kun se onnistuu, yhteissointi on kirkas ja selkeä. Jos vireet huojuvat, sointi on samea ja epämääräinen. Kuorona pyrimme tietenkin ensinmainittuun. Tätä varten harjaannutamme sävelmuistiamme, ”sisäistä kuulemista” joka auttaa tuottamaan oikean sävelen.

Sävelmuisti on jännä kapistus. Minulla se alkaa toimia harjoittelun siinä vaiheessa, kun uskon omaksuneeni uuden stemman. Kuulen sisäisesti miten se menee – mutta muiden kanssa laulaessa en niin vain saakaan oikeita säveliä ulos. Kurkusta tulee jotain muuta kuin sitä mitä kohti pinnistän. Ärsyttävää! Sulkemalla korvat saatan onnistua. Mutta silloin lakkaan kuulemasta muita, ja toistensa kuuleminen on kuorolaulussa a ja o.

Kun on tarpeeksi harjoiteltu, homma helpottuu. Tarvitsee vain laulaa sisäisen nauhurinsa mukaan ja stemma kulkee niin kuin pitääkin. Mutta siihen pääseminen kysyy työtä ja aikaa. Juuri nyt havahdun tosiasiaan, että Spirituals-konserttiimme on enää reilu kuukausi. Riittääkö se? Riitti tai ei, konsertti lauletaan niinä päivinä jotka on kalenteriin merkitty ja sillä taitotasolla, joka siihen mennessä on saavutettu.

Stemmiksistä on tällä erää luovuttu ja kuorotreenit pidetään alusta loppuun kaikille yhteisinä. Tarvitsemme kaiken mahdollisen ajan laulujen yhteisharjoitteluun. Ja urakkaa totisesti riittää. Rytmitykset ja tulkinnalliset nyanssit ovat vielä aivan levällään. Minusta voisimme kautta linjan lisätä spirituaaleihimme rikumaista (Nicholls) svengiä. Esim. Nobody Knows saisi pontta eläväisemmällä tempolla vedettynä. Toivomus: Veisuu vähemmälle ja sykettä kehiin! Mutta pomo päättää, tietenkin.

Teijan jazztunneilla ei sykettä ja svengiä tarvitse pyydellä, kun koko kurssi on silkkaa rytmi-ilottelua. (Sivumennen sanoen, myös negro spirituaalit ovat samaa juurta jazzin kanssa.) Tällä viikolla käsittelyssä oli Gershwin-standardi I Got Rhythm. Teimme siitä kukin oman tulkinnan, puhuen ja laulaen. Jokainen käsittelee tekstiä ja melodiaa omalla tavallaan – ja juuri se on kiinnostavaa. Muuntelu kuuluu jazziin olennaisena, mutta rajansa silläkin: Säveltäjän alkuperäinen melodia täytyy voida tunnistaa muuntelujen alta.

Viikon suru-uutinen: Yö-yhtyeen laulaja-liideri Olli Lindholm poistui äkisti keskuudestamme. Miten tästä selviää Voice of Finland -ohjelma, jonka koutseihin Olli kuului? Nauhoitetut ”Ääni ratkaisee” -jaksot lähetetään normaalisti. Mitä tapahtuu sen jälkeen ja kuka mahdollisesti ottaa Ollin laulajatiimin hoteisiinsa, emme vielä tiedä. – Kevyet mullat jämerälle vanhan liiton rokkistaralle.

Tämän kirjoitti jamatar 15.2.2019

 

Viimeisimmät postaukset

1 ajatus aiheesta “Sisäinen kuuleminen”

Kommentointi on suljettu.