Spirituals = ohi.

VIMMAN spirituaalit on tältä erää ohi ja nuotit pantu nippuun. Sunnuntaina lauloimme Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa ja tiistaina Kallaveden kirkossa. Edellisen akustiikka on hyvin kaikuisa, jälkimmäisen hiukan ”inhimillisempi”, mistä pidin enemmän. Yleisöä saimme hyvin molempina iltoina, sunnuntaina suorastaan yllätyspaljon. Tuoton annoimme Yhteisvastuu-keräykseen.

Itselleni nämä esiintymiset olivat fyysinen koettelemus, koska lauloin flunssan jäljiltä puolikuntoisena. En vain halunnut suurin surminkaan jäädä pois näistä, joihin oli valmistauduttu syksystä asti. Tunnin seisominen paikallaan otti voimille, enkä pystynyt hengittämään niin että olisin suoriutunut pitkistä fraaseista ehjästi. Kummankin esityksen jälkeen olin täysin naatti, puhki, kanttuvei. Ehkä ei ollut maailman paras idea tehdä tätä ”ihmiskoetta” omalla kehollani – mutta tehty mikä tehty.

Mielestäni konserteista jälkimmäinen onnistui paremmin, ja varmaan Jaanan voimalliset ilmeilyt myös kirittivät meitä oikeille urille laulujen tulkinnassa. Tästä tuleekin mieleeni harjoitusvideot, jotka saimme ennen konsertteja. Oli hyödyllistä katsoa omaa olemusta, eleitä, ilmeitä, onko ”valot päällä”. Näkyi myös semmoinen hämmästyttävä seikka, että laulaa voi lähes aukomatta suutaan! Se ei kylläkään ole tavoiteltavaa…

Kallaveden konsertissa joku kuvasi pitkällä putkella ja tähtäsi välillä suoraan minuun päin. Tuntui kiusalliselta, sillä kuvaaja ei ollut tuttuni. Muutenkaan minusta näin järeillä vehkeillä ei saisi esityksissä kuvata muut kuin ammattilaiset työssään. Mutta mies ei vaikuttanut lehtikuvaajalta eikä toimittajalta.

Ensi viikolla alkaa valmistautuminen ”Maestra 10 v.” laulajaisiin. Neljät treenit ja lauteille Kaupungintalolla. Laulut ovat vanhoja tuttuja vuosien varrelta, silti niiden entraaminen paraatikuntoon on oma hommansa sekin. Toivon hartaasti että pian pääsen taas laulamaan täysin palkein, kroppa energisenä ja polla kirkkaana.

Mahdammeko saada jatkoa jazz-kursseille? Swing kakkonen oli täyttä asiaa ja rytmien riemua. Nyt kaikki aiheesta kiinnostuneet ja muuten vain urheiluhenkiset pommittamaan toiveilla Jaanaa ja Teijaa. Vedotaan ponnekkaasti!!

Tämän kirjoitti jamatar 27.3.2019

 

Viimeisimmät postaukset