Kesä meni – VIMMA tuli!

Maestran kesätauko on iloisesti ohi ja taas mennään! Eilen tiistaina 20.8. VIMMAN porukka kokoontui tutuksi tulleeseen osoitteeseen Jynkän koululle aloittamaan kabaree-ohjelmamme harjoituksia. Oli mieluisaa nähdä vanhoja naamoja ja uusiakin – ja jokunen ”paluumuuttaja” myös.

Jaana antoi alkuun perustietoa: 10-vuotisjuhlaesityksemme nimi tulee olemaan BERLIINI, PARIISI, NEW YORK niiden kolmen kaupungin mukaan, joihin shown musiikki ja tarina ankkuroituvat. Laulutehtävien lisäksi rooleja on useita, keskeisimpänä Seremoniamestari, johon pestataan ammattilainen Harriet Jeffery. Hän myös tekee kuorolle koreografiat ja harjoituttaa tanssiosuudet. Neljän hengen bändi hoitaa säestykset ja muun soitannan. Bändi on kuulemma hyvin jazz-orientoitunut, mikä on meidän kannaltamme puhdasta plussaa.

Ensimmäinen laulunivaska saatiin ja aloitettiin ”Rilluttelulaulusta”, joka itse asiassa on shown päätösnumero. Viidestä kipaleesta neljää ehdittiin vähän maistella – ei paha, kun ottaa huomioon että näin ekalla treenikerralla kului aikaa yleiseen infoamiseen.

Ja mitkä on fiilikset lähtöviivalla? Jo pelkästään  nuotteja vilkaisemalla tiedän, että tuskien taivalta on taas tiedossa… minulle siis. Paljon ylennys- ja alennusmerkkejä, mikä tarkoittaa hankalia sävelkulkuja… minulle siis. Mutta on tästä risukosta menty läpi ennenkin. Kabaree-pruju on innostava ja kunnianhimoisempi kuin mikään aiemmin tekemämme. Ja aikaa kevääseen on riittävästi – paras uskoa ja luottaa.

Kuten näkyy, Maestran nettisivujen ulkoasu on uudistunut. Mitäs tykkäätte? Kai näitä täytyy aika ajoin muodistaa, että raikkaus säilyy. Mutta jamatar se vain bloggaa vanhaan malliin… Jotain pysyvääkin on sentään hyvä olla?

Tämän kirjoitti jamatar 21.8.2019

Viimeisimmät postaukset

1 ajatus aiheesta “Kesä meni – VIMMA tuli!”

  1. Jännältä kuulostaa, ei muuta kuin hyvällä energialla kohti Berliiniä, Pariisia ja Nykiä ^_^

    Maestran nettisivujen uusitusta ilmeestä – en oikein hurjasti tykkää. Minusta tämä blogiosion musta/oranssi- väriteema näyttää aika aggressiiviselta, ja etusivu jopa aika tylsältä ja vähän liiankin pelkistetyltä, tulee mieleen jokin kansalaisopiston sivusto. Näin niinkuin rehellisesti 🙂

Kommentointi on suljettu.